Enspanjalainen lääketieteen tohtori Josep Mallolas on avautunut brittimedialle kertoen uudenlaisesta seksikäyttäytymisen muodosta, jota hän nimittää seksiruletiksi.

Barcelonalaisklinikalla työskentelevä lääkäri varoittaa trendin olevan huikentelevainen ja hyvin vaarallinen.

Mallolas kertoo seksihurjastelusta, joka tapahtuu eräänlaisten orgioiden muodossa. Kyseisessä seksibakkanaalissa yhdellä osallistujista on HIV-tartunta, mutta muut eivät tiedä kenellä. Kondomin käyttö tapahtumassa ei ole sallittu.

Aiheesta kertoo muun muassa englantilaislehti Mirror.

Tohtori Mallolas kertoo, että asialla haetaan jännitystä. Hän pitää käyttäytymistä paitsi vaarallisena myös eräänlaisena kunnioituksen puutteen ilmentymänä omaa ja toisten terveydentilaa kohtaan.