25.02.2023 Elias on parikymppinen nuori mies, joka on pohtinut parisuhdemarkkinoita omasta näkövinkkelistään. Toimitus bongasi hänen kirjoituksensa sosiaalisesta mediasta ja kyseli häneltä aiheeseen liittyen.

Elias toteaa, että hän haluaisi seurustella, mutta hänenikäisensä tytöt eivät juurikaan ole kiinnostuneita.

-Tai, kaverimielessä ovat. Olen mielestäni ihan sanavalmis ja hauska heebo, siisti, en poikkea mitenkään erityisesti tämän päivän nuorista. Tai, no vähän poikkean, Elias toteaa.

Hänen painoindeksinsä on yli 40. Eli hän on sairaalloisesti lihava.

-Olen kyllä pitkäkin, enkä mä nyt mielestäni niin kamalan lihavalta näytä. Tuo painoindeksi ”sairaalloisesti lihava” on kyllä vahvasti liioiteltu kohdallani. Lihavuustaipumusta toki on.

Elias toteaa, etteivät nykypäivän tytöt kuitenkaan ole kiinnostuneita kuin urheilullisista pojista.

-Täytyy olla lihaksia, käydä salilla. Mielellään on hyvä kuulua johonkin kaveriporukkaan missä on myös muita hyvännäköisiä.

Elias kertoo etsineensä tyttöystävää netistä ja myös baareista, mutta kukaan ei halua seurustella. Ympärillä kaverit kuitenkin löytävät seuraa.

-Tiedän että ylipaino voi olla syy. En kuitenkaan ole mikään susiruma. Onko se nyt kaikille este? Enkö vain ole löytänyt sitä oikeaa, onko se vielä tuolla jossain, hän pohdiskelee.

On kuulemma helppo sanoa että laihduta. Hän sanoo yrittäneensä monta kertaa.

-Haaveilen siitä että löytäisin tytön, jonka kanssa alettaisiin yhdessä harrastaa jotain liikunnallista.

Eli laihduttaisitte yhdessä?

-Niin, no tässä tullaan vähän sitten omanlaiseensa asiaan. En haluaisi että tyttöystäväni on ylipainoinen. Viehätyn enemmän normaalipainoisista. Nyt tähän on tietenkin helppo iskeä ja todeta, että mitäs läksit. Että laihduta itse kun muilta vaadit. Mutta näenkin tämän asian nyt siten, että joku voisi nähdä ulkonäköni ei-haittaavana tekijänä aivan samalla tavalla kuin minä näen toisessa ihmisessä jonkun muun asian ei-haittaavana tekijänä. Esimerkiksi voisin ihan hyvin kuvitella seurustelevani vaikka tupakoivan kanssa, tai vaikka pyörätuolilla liikkuvan, tai vaikka jonkun lyhytkasvuisen.

Elias sanoo, ettei hän luovuta etsinnässään. Ja hän toivoo, että saisi yhteydenottoja vaikka toimituksen sähköpostin kautta.