Joulu tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, levätä ja viettää aikaa lähimmäisten kanssa. Juhlapyhiin liittyvät odotukset ja paineet voivat kuitenkin salakavalasti tehdä vuodenajasta myös kuormittavaa.

Vuosi lähenee loppuaan. Sen tietää paitsi ympäröivästä pimeydestä, myös alkaneesta joulun odotuksesta. Jotta joulunaika voisi voimaannuttaa ja elvyttää, olisi hyvä pysähtyä tunnustelemaan, mitä itse tarvitsee.

Miksi maksaa joululahjoista kallein hinta – osta kaikista halvimmalla, kurkista siis tänne!

– Monen ihmisen yhteen kokoontuminen tarkoittaa samalla monien toiveiden ja odotusten kohtaamista. Lämpöä ja joulumieltä on helpompi heijastaa ympärilleen, kun pysähtyy miettimään, miten voisi muiden lisäksi kuulla myös itseään. Hyvä joulu saattaakin vaatia omien rajojen asettamista ja niistä huolehtimista, muistuttaa psykoterapeutti Katri Laine Terveystalo Fokus Mielen erikoisyksiköstä.

Mitä voisi jättää kokonaan pois tai tehdä eri tavalla kuin ennen?

Muiden odotusten lisäksi mielemme on alttiina omille odotuksillemme. Voimme huomaamattamme vaatia itseltämme monenlaista, mikä ei ole jaksamista ajatellen järkevää – eikä ehkä lopulta välttämätöntäkään.

– Omaa valmistautumista juhlapyhiin voi auttaa, jos jouluun liittyviä valmisteluja ajatellessaan korvaa sanan ”pitää” sanalla ”haluan”. Sitten voi miettiä uudestaan, miltä valmistelujen lista näyttää. Voiko jotain jättää kokonaan pois, voiko paljon vaivaa tai aikaa vaativaa tehdä eri tavalla kuin ennen?

Joulun ydin on tunteessa, ei täydellisissä perhekuvissa tai valmisteluissa

Jouluun liittyvät yhdessäolon mielikuvat tekevät pyhistä erityisen vaikeita silloin, kun ei ole mahdollisuutta viettää juhlaa yhdessä muiden kanssa. Joulun odotus voi merkitä ahdistusta myös, kun omissa ihmissuhteissa on ristiriitoja tai vaikeutta. 

– On tärkeää muistaa, ettei joulun ydin ole täydellisissä kuvissa, lahjoissa eikä edes perheiden kokoontumisessa. Ydin on tunteessa: hyvässä tahdossa ja sisäisessä rauhassa. Hyvä uutinen on, että tie niihin voi löytyä ilman yhtäkään valmistelua tai koristetta, Katri Laine päättää.

Miksi maksaa joululahjoista kallein hinta – osta kaikista halvimmalla, kurkista siis tänne!