Hyvinkään ammuskelussa tasan kymmenen vuotta sitten loukkaantunut poliisi Heidi Foxell, 33, on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvia siitä miltä ampumisen jäljet näyttävät tänä päivänä.

Hänelle on tehty lukemattomia leikkauksia ja yhteensä yli 150 operaatiota, sillä luoti osui hänen suojaliivinsä vetoketjuun, muutti suuntaa ja jäi pyörimään hänen vatsaansa aiheuttaen tuhoa lähestulkoon kaikissa sisäelimissä.

Vuonna 2014 Heidille tehtiin suolitähystys, jonka yhteydessä tapahtui hoitovirhe. Heidi joutui pyörätuoliin, ja on istunut siinä viimeiset kahdeksan vuotta.

Vuonna 2016 Heidi sairastui leukemiaan. Hänellä on sittemmin myös todettu hyvänlaatuinen munasarjakasvain. Nainen on myös kärsinyt toistuvasti verenmyrkytyksistä.

Näin Heidi kertoo arvistaan:

-Häpesin vuosia näitä arpia, mutta näiden toimenpiteiden takia olen vielä elossa ja voin jatkaa elämääni. Olen oppinut hyväksymään ne osaksi minun tarinaa ja sitä kuka olen näiden kokemuksien jälkeen.

Viime aikoina Heidin elämässä on ollut iloakin, sillä hän on löytänyt elämäänsä rakkaan ihmisen.

Katso kuvia ja video painamalla kuvan oikeassa laidassa olevia nuolinäppäimiä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Heidi Foxell (@heidifoxell) jakama julkaisu