Tamperelainen hoivakoti Tammistokoti on otettu Tampereen kaupungin huomaan yksikössä esiintyneiden ongelmien vuoksi.

Yrjö & Hanna Oy:n Tammistokoti on tuottanut tehostettua palveluasumista vanhuksille Tampereella. Yksikkö on ollut Tampereen kaupungin valvonnassa helmikuusta alkaen kaupungin tekemän ohjaus- ja valvontakäynnin jälkeen. Yhtiölle on annettu välitön kehotus korjata toimintoja. Yksikkö ei ole kuitenkaan pystynyt korjaamaan toiminnassa olevia epäkohtia määräaikaan mennessä.

Näin ollen Tammistokoti on siirtynyt Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston valvontaan heinäkuun lopulla. Epäselvien asioiden tarkentamisen vuoksi AVI teki yksikköön ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin.

Selvitysten ja tarkastuskäynnillä saatujen tietojen perusteella Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto arvioi, että asiakasturvallisuus vaarantuu. Se päätti keskeyttää Tammistokodin toimintayksikön toiminnan suullisella hallintopäätöksellä kyseisen tarkastuskäynnin aikana.

KAIKKI FINLAYSONIN KODIN TUOTTEET MIINUS 50 PROSENTTIA VAIN PE-LA-SU! TÄSTÄ KAUPPAAN!

Yksikössä on ollut pitkään haasteita välittömän asiakastyön mitoituksessa. Välittömän asiakastyön mitoitus on alittanut vanhuspalvelulain mukaisen mitoituksen. Lisäksi yksiköstä on puuttunut luvan mukaista henkilöstöä. AVIn tarkastuksessa ilmeni esimerkiksi että aamu- ja yövuoroista on puuttunut työntekijöitä.

Tampereen kaupunki otti yksikön toiminnan haltuunsa aluehallintoviraston hallintopäätöksen jälkeen. Asiakkaiden hoito ja hoiva jatkuu Tammistokodissa Tampereen kaupungin järjestämänä. Tampereen kaupunki tiedottaa omaisille asiasta tarkemmin.

Yrjö & Hanna Oy tekee noin 8 miljoonan euron liikevaihtoa.

KAIKKI FINLAYSONIN KODIN TUOTTEET MIINUS 50 PROSENTTIA VAIN PE-LA-SU! TÄSTÄ KAUPPAAN!