Lymfoomaa yli kaksi vuotta sairastanut Janita Lukkarinen täytti eilen 27 vuotta. Hän on julkaissut pitkästä aikaa sometekstin ja ottanut tuoreen selfie-kuvan.

Janitaa on kaipailtukin ääniin, sillä hän ei ollut päivittänyt sosiaalisen median tilejään kolmeen kuukauteen.

Näin Janita kirjoittaa:

-En ole pitkään aikaan päivittänyt mitään, olen ollut todella syvissä vesissä ja todella sairaana.

-Kun mun syöpä diagnosoitiin 2018, sanoin ”tai sitten lähden 27-vuotiaana, niin kuin Winehouse.” Mun ei olisi lääketieteen näkökulmasta pitänyt olla enää juhlistamassa mun 27v synttäreitä, mutta ihme tapahtui ja sain viettää syntymäpäivän kaikkien läheisimpien kanssa. Mutta toisaalta, nyt mun pelko omalta osaltaan kasvoi tietysti, koska sanoin että lähtisin 27:na…

-Oon juhannustyttö, eilen oli ne mun synttärit. Ihanaa olla neiti kesäheinä. Mutta olin myös sanonut, että mun syntymäpäivä ja kuolinpäivä on sama, joten odoteltaisiinko ensi vuoteen, Jumala, mun Herrani, vapahtajani ja tiennäyttäjä. Varjele ja siunaa Herra, äläkä anna tämän syövän viedä minua vielä. Nää vajaat 3 vuotta ovat olleet tuskallisimmat kuin mikään, mitä ikinä tiedän, Janita lausuu.

Hän kiittää kaikkia, jotka ovat kulkeneet hänen rinnallaan.

-Kiitos lahjoista ja onnitteluista, kiitos että olet siinä.