Janita Lukkarinen palasi julkisuuteen: ”Minua kiusataan”

0

Janita Lukkarinen on ollut saattohoitokoti Terhokodissa pian kaksi kuukautta. Hän poisti suositun, yli 70 000 seuraajaa kattavan Instagram-tilinsä muutama viikko sitten. Nyt hän on palauttanut sen takaisin. Janita kertoo viime aikaisista tuntemuksistaan Instagram-yhteisöpalvelun stories-osuudessa.

-Mua on kiusattu niin paljon, että lääkäri määräsi mut nukkumaan. Sitten mä sain happiviikset, jotka auttavat mua rentoutumaan ja saamaan paremmin happea, Janita sanoo somessa.

Hän kummeksuu arvostelijoiden käytöstä.

-Ei kukaan kiusaa sairasta ihmistä! Kaikki ihmiset käyttävät hyväksi, että olen saattohoitokodissa, enkä pääse tekemään mitään millekään asialle.

Janita on perustanut oman syöpäyhdistyksen, Janita´s Cancer Foundationin. Yhdistysrekisteriin yhdistys liitettiin virallisesti muutamia viikkoja sitten. Janitaa on viime aikoina arvosteltu nettikeskusteluissa siitä, että hän olisi käyttänyt saamiaan keräysvaroja muuhun kuin hoitoihin.

Tiesitkö että ikääntymismuutoksia voi hoitaa helposti, kivuttomasti ja edullisesti pistoshoidoin? Kysy rohkeasti suomalaiselta esteettiseltä klinikalta, Medical Clinic Luxilta. Katso tästä lisää.

Jaa

Kommentoi