Hoivayhtiö Esperi Care on ollut viime ajat kohun keskiössä hoivalaiminlyöntien vuoksi. Nyt se aikoo pestä selkänsä ja aloittaa mittavat toimenpiteet hoivan parantamiseksi.

Esperi Care tiedottaa haluavansa parantaa sekä omaa toimintaansa, mutta muuttaa myös koko hoiva-alan käytäntöjä Suomessa.

Alkuvuoden aikana Esperi Care on tehnyt tiedotteensa mukaan analyysia siitä, miten henkilöstön hyvinvointia lisätään ja miten mahdollistetaan asukkaille laadukkaampi hoiva.

-Meillä on ollut tämän keskustelun aikana peiliin katsomisen paikka. Olemme arvioineet omaa toimintaamme kriittisesti ja käyneet läpi vaikuttamisen mahdollisuuksia. Analyysivaihe on nyt ohi, ja on tekojen aika, toteaa Esperi Caren vt. toimitusjohtaja Heini Pirttijärvi.

Esperi Care on päättänyt koota niin kutsutun Laaturyhmän, johon kootaan Suomen parhaimpia hoivatyön asiantuntijoita.

-Laadukasta hoivaa tehdään asukkaita ja heidän omaisiaan, laadun kokijoita, ajatellen, sanoo vt. toimitusjohtaja Pirttijärvi.

Esperi Care antaa Laaturyhmän työskentelylle vapaat kädet tarkistaa ja arvioida Esperi Caren yksiköt ja tukea Esperi Carea laadunvalvontatyössä. Laaturyhmä tähtää paitsi Esperi Caren oman laadun parantamiseen, myös siihen, että Suomeen voitaisiin tulevaisuudessa luoda kansalliset hoivan laatukriteerit. Siksi työ tehdään läpinäkyvästi ja avoimesti, ja sen johtopäätökset luovutetaan myös poliitikoille ja virkamiehille.

Jatkossa Esperi Care edellyttää myös sitä, että kuntien kanssa sovitaan siitä hoitajamitoituksesta, mikä todellisuudessa ja arjessa hyvään hoivaan tarvitaan.

-Tarvittavien hoitajien määrää tarkistetaan tasaisin väliajoin. Näin me haluamme jatkossa toimia, Heini Pirttijärvi kiteyttää.

Olemassa olevan osaavan henkilöstön lisäksi Esperi Care on palkkaamassa satoja uusia työntekijöitä. Alalla on kuitenkin ollut työvoimapula jo pitkään. Esperi Care käynnistää huhtikuussa hoiva-avustajan koulutusohjelman yhteistyössä ulkopuolisen koulutuksenjärjestäjän kanssa. Hoiva-avustajan tutkinto on lähihoitajan opintoihin valmistava koulutus.