Kuppa yleistyy, prostituutio yleinen syy

1

Kuppa ei ole kokonaan kadonnut maailmasta, eikä liioin Suomesta.

Itse asiassa tautia on hiljalleen diagnosoitu maassamme enemmän, ja suunta on ollut nousujohteinen. Tartuntoja saadaan lähinnä itärajan takaa Venäjältä tai lähempää, Virosta. Myös kaukomailta turistit saavat ikävänä tuliaisena kupan.

Kondomin käyttö voisi suojata tartunnalta, mutta ikävä tosiasia on, että varsinkin maksullisessa seksissä asiakas voi jopa haluta maksaa prostituoidulle ekstraa ilman suojavälineitä tapahtuvasta yhdynnästä. Tämä on melkoista riskinottoa, mutta usein riskikäytökselle altistaa alkoholi. Varsinkin köyhissä maissa prostituoidut eivät huolehdi samalla tavalla ehkäisystä ja turvallisuudestaan kuin länsimaissa.

Kuppa on tauti, joka hoitamattomana aiheuttaa vakavia ongelmia ei ainoastaan sukupuolielinten alueella, vaan muuallakin kehossa. Kupan aiheuttaja on Treponema pallidum -niminen bakteeri, joka tarttuu ihmisestä toiseen seksikontakteissa ihon rikkoumien ja limakalvojen kautta

Tyyppioire on yksi tai muutama hitaasti kehittynyt, kovareunainen, 3-20 millimetriä läpimitaltaan oleva haavauma sukupuolielimissä tai vaikkapa peräaukon seudussa. Ensioireet ilmenevät kolmen, neljän viikon kuluttua yhdynnästä.

Parin kuukauden päästä ilmenee ihottumaa ja jopa hiustenlähtöä. Vuosien myötä kuppa johtaa hoitamattomana hurjan näköisiin ihomuutoksiin ja se voi aiheuttaa myös keskushermostollisia oireita. Ennen hoidon kehittymistä nämä johtivat jopa mielisairauksiin.

Kyseessä on siis vakava tauti. Kuppaan on myös hoito, mutta siihen on syytä hakeutua jo oireiden alkuvaiheessa. Kupan saa tänä päivänä noin 200 suomalaista vuosittain.

kuppa_beta

Lue myös: Olen 18-vuotias tyttö ja seksi ällöttää minua

Jaa

1 kommentti

Kommentoi