Oma tarina -osuudessamme julkaistaan tänään harvinaislaatuinen avoin kirje, jonka ovat kirjoittaneet vuoden yhdessä olleet Laura ja Ykä. Heillä on 30 vuoden ikäero.

Haluamme kirjoittaa, tai oikeammin minä, Laura, aiheesta, josta on tullut kohdallamme elämää suurempi. Emme muuta haluaisi kuin elää ja rakastaa rauhassa, mutta onnestamme on tullut muille suuri huolenaihe, vastustuksen aihe, ongelma, josta ei tunnuta millään pääsevän yli saati että elämämme vain hyväksyttäisiin.

Tapasin Ykän, joka on minua kolmekymmentä vuotta vanhempi, vuosi sitten. Ihan perinteisesti ravintolassa. Ykä ei ole mikään pappa, hän ei pukeudu kuin pappa eivätkä hänen ajatuksensa ole mitään jämähtäneitä. Hän on hurmaava, hän on puhelias, hän on huomioiva, hän on kaikkea mitä nainen voi mieheltä toivoa. Ai niin, hän on 49-vuotias. Eihän hän voi olla sitten yhtään mitään minulle.

Näin muut ajattelevat, läheiseni. En minä.

Olemme nyt vuoden olleet yhdessä ja kihlautuneet, koska vetovoimamme on suuri. Koen itse olevani ikäistäni henkisesti pitemmällä tässä maanpäällisessä vaelluksessa, Ykä taas ei ole koskaan ollut ihminen joka ylenkatsoisi ikää. Hän arvostaa ihmisiä heidän persooniensa vuoksi. Toki en tiedä maailmasta läheskään niin paljon kuin Ykä, mutta nautin hänen elämänkokemuksestaan. Ykä taas näkee minussa välittömyyttä ja huumoria, jota kuulemma harvoin tapaa minkäänikäisissä ihmisissä. Olemme siis hyvä matchi toisillemme. Näin ajattelemme.

Kaikki olisi hyvin, jos sukulaiseni ja ystäväni ajattelisivat samoin. Olen kuitenkin – valitettavaa mutta totta – menettänyt suuren osan läheisistäni alettuani seurustelemaan. Äitini tukee minua kyllä, mutta lähisukulaisissani on lukuisia henkilöitä, joiden mukaan Ykä on pedofiili, minä olen hyväksikäytetty, eikä meistä voi tulla mitään. Eräs kavereistani, tai siis entisistä sellaisista, haukkui minut maan rakoon. Hänen mielestään olemme täysin yököttävä pari. Vaikka Ykä ei siis näytäkään ikäiseltään, ex-kaverini mielestä on luonnonvastaista että meidänlaisemme ihmiset ovat yhdessä.

Ikäero. Mitä se on, oikeasti? Se on niin kliseisesti kuin se onkin: numeroita. Me ymmärrämme toki että pienemmätkin ikäerot voivat olla ratkaisevia. Joskus kymmenenkin vuotta voi olla ikäero, että henkilöt eivät vain mitenkään sovi toisilleen. Mutta enemmän kuin iästä kyse on kuitenkin kemioista, niistä rakennusaineista joista meidät on luotu ja siitä matkasta jonka olemme kulkeneet tähän saakka. Meidän on todella vaikea ymmärtää, että joku muu voi pitää onneamme luonnottomana vain sen takia, että emme edusta samaa sukupolvea.

Tunnen usein surua sen vuoksi, että suku ja ystäväni ovat minut hyljänneet. Eivät toki kaikki, korostettakoon tässä. Tunnen surua myös Ykän vuoksi. Hän ottaa tämän raskaasti, koska kokee että hänen vuokseen asiat ovat kääntyneet tähän suuntaan.

Mutta ei se ole Ykän syy. Syy on teissä muissa, jotka ette jostain kumman syystä anna tämän kahden ihmisen rakkauden toteutua.

Olen huolissani myös äidistäni ja hänen mielenterveydestään. Hän on ollut todella masentunut, koska sukulaiset ovat myös kohdistaneet paineita häneen. En ymmärrä miksi rakkaus voi olla niin väärää.

Vetoankin teihin kaikkiin. Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Älkää heittäkö kiveä. Me emme tee mitään rikollista. Me vain rakastamme, ja otamme rakkaudestamme täyden vastuun.