Someilmiöksi muuttuneen Lotan ja papan yhteiselämään kuuluu muutoksia.

Lotta kertoo tänään julkaisemallaan videolla palaavansa tauon jälkeen Lontooseen. Hän aikoo valmistella siellä uusinta kirjaansa ja kaipaa sitä varten työrauhaa.

Lotta kuitenkin palaa Suomeen, eli matka kestää kuukauden verran. Lotta kertoo videolla myös haluavansa nauttia kaupungin kahvilatarjonnasta sekä tavata kavereitaan.

Kuinka papan eli Lotan omaishoidettavan Jorma Saahkon asiat sitten järjestyvät?

Pappa jää asumaan yksin. Lotta kertoo videolla, että hoitaja käy katsomassa pappaa kerran viikossa. Tämä laittaa lääkkeet viikoksi dosettiin, jotta Alzheimerin tautia sairastava pappa pärjää.

Lisäksi Lotta kertoo että papan luona vieraillaan ystävätoiminnan puolesta kerran viikossa parin tunnin ajan ja pappa osallistuu viikottain myös vanhusten kerhotoimintaan.