Mieskunto koheni puolukalla, kyllä, puolukalla

0

Olavin tarina suomalaisesta metsästä ja sen antimien tuomasta avusta.

Olen 68-vuotias mies Savosta ja ajattelin kirjoittaa Terveyden Asialla -sivustolle omista kokemuksistani luonnon parantavasta voimasta. Tämä on vain minun kokemukseni, ei mitään virallista faktaa ja tiedettä, mutta arvelen sen riittävän.

En ole koskaan oikeastaan turvautunut lääketieteeseen, kuin viimeisessä hädässä. Olen vähän skeptinen kaiken suhteen. Näinpä myös en ole uskonut myöskään luontaislääketieteeseen tai vaihtoehtoisiin hoitoihin. Mutta kyllä tässä alkaa vanhemman miehen epäuskoakin koetella omalle kohdalle tapahtunut juttu.

Tässä on ollut kaikenlaista sairastelua ja nuo lemmenpuuhat ovat jääneet viime vuoden lopulta tähän loppukesään melkoisen hunningolle. Olen kuitenkin melkoisen perusterve mies ollut aina, joten kyllä vaimon kanssa on rakastettu toisiamme myös makuuhuoneen puolella ihan näihin päiviin saakka. Tuossa viime vuoden puolella ei vain sitten enää oikein tämä touhu onnistunut. Ei se sinänsä ollut mikään vaikeakaan paikka, koska emäntä on kovin ymmärtäväinen eikä meillä ole salaisuuksia tässäkään asiassa.

Mutta totuus oli että ei vain niin sanotusti ”ottanut eteen”. En minä lääkäriin ole mennyt tai ruvennut Viagra-reseptejä kaipailemaan, ei sitä jotenkin vain…kehtaa. Mutta kyllä minä netistä – sitten lopulta ja vaimon ehdotuksesta – tilasin pari kertaa jonkinlaisia rohtoja. Eivät auttaneet. Sitten kuulin Lionsien saunaillassa että joku oli ryhtynyt syömään kuivattuja puolukoita. Hän ei jostain syystä oikein saanut alas tuoretta versiota, enkä kyllä minäkään ole sen marjan suuri ystävä.

No, tilasin tällaista. Tallella oli puolukan kirpeähkö maku, mutta silti tämä oli erilaista syödä. Tuoteselosteen mukaan löytyi A:ta ja C:tä, siis vitamiineja, löytyi myös magnesiumia ja flavonoideja. Kaikki terveysvaikutteiset ainesosat olivat tallella. En ehtinyt syödä näitä kaikkia tilaamiani pussukoita edes loppuun, kun huomasin eloa alapäässä. Tämä saattaa nyt kuulostaa teistä hömpelipöösäpuheilta, mutta tämä ei nyt taatusti perustunut mihinkään uskomukseen tai oletukseen, koska kuten sanottua, olen taipuvainen skepsismiin.

Pakko se on uskoa todeksi että nämä luonnontuotteet ovat parasta potkua elämään. Energiaa on tullut muutenkin. Totean tähän että jos haluat mieskuntosi takaisin niin kokeile ainakin kuivattua puolukkaa, valmistajiahan löytyy, että en minä tässä ryhdy mitään erikseen tuotemerkeillä mainostamaan. Hyvää syksyä!

 

 

 

Juttu on julkaistu vuonna 2015.

Jaa

Kommentoi