45-vuotiaan Mikan tarina on kertomus vaietusta aiheesta yhteiskunnassamme, siitä, kun nainen lyö miestä.
— — — — — — — —

”Olin ollut pitempään sinkkuna, ja sitten tapasin ikäistäni hieman nuoremman naisen. Hän oli tatuoitu, rokahtava, lauloi karaokea, vähän kuin minäkin. Perheet oli aikoinaan perustettu ja lapset saatettu maailmalle. Oltiin aikuisia.

Olin jo ihan ensitreffeiltä huomannut, että Minna (nimi muutettu) jarrutteli hieman itseään. Vaistosin että hänelle olisi kuppi maistunut normaalisti, mutta hän jotenkin jarrutteli. Syy paljastui myöhemmin. Viina ei nimittäin sopinut hänelle lainkaan. Terävät ainakaan. Kun Minna sai muutaman kossupaukun alleen, hän ikään kuin sekosi.

Asiaa on vaikea näin jälkeenpäinkään oikein ymmärtää, mitä hänen päässään oikein tapahtui. Jos tämän summaa tiivistäen, niin kaikki oli silloin pielessä. Hän oli riitamagneetti, haki sitä ihan mistä vain. Tiedättehän tapauksen jossa nainen kysyy mieheltään, onko tämä punainen mekko hieno ja mies vastaa että on. Nainen suuttuu, koska sininenkö ei sitten miehen mielestä olekaan hieno.

Hänen kanssaan oli mahdotonta. Seurustelumme päättyi parin kuukauden sisään. Se oli kesäaikaa, ja tuli otettua grillijuhlissa vähän kuppia enemmän sinä kesänä. Jälkeenpäin, hyvä että tuli. Pääsinpähän nopeasti hänestä eroon, kun hänestä ilmeni nämä piirteet.

Hän oli riidanhaluinen. Mutta hän oli myös väkivaltainen. Myöhemmin sain tietää, että hän oli hakannut entistä miestään, ja se oli varmasti ollut ainakin osasyy eroon. Hän hakkasi humalassa. Ei koskaan selvinpäin. Se johtui juuri tästä äsken mainitsemastani sekoamisesta. Riita piti saada mistä vain. Sitten alkoi tökkiminen, töniminen, lopulta avokämmenillä huitominen. Minun kohdallani se jäi näihin ”avareihin”, mitään sen vakavampaa ei ollut.

Mutta luuletteko, että miehestä tuntuu mukavalta saada avokämmenestä litsari poskelle viisi kertaa illan aikana ihan vaan siksi että se on naisesta mukavaa tai oikeutettua.

Miehet yleensä häpeävät että heitä on pahoinpidelty. Mä en suostu häpeämään. Jätin naisen ja olen kertonut avoimesti kaikille että hän oli tällainen hullu ja päästään vialla. Ja että hyvä että huomasin sen aikaisessa vaiheessa. Suosittelen kaikkia miehiä tulemaan asian kanssa ulos: eihän se ole teidän vikanne jos muikkeli hakkaa. Ihan kuin se ei ole niitten naistenkaan vika, joita miehet hakkaavat. Ja eiköhän tämä vielä kuitenkin ole enemmistöisesti miesten hallussa tämä väkivaltatilasto.

Sanoin Minnalle sen kesän aikana useamman kerran että hakeudu nainen hoitoon, sun vihanhallintasi ei ole normaalia. Litsareita vain satoi vastaukseksi. Koskaan en häneen koskenut, ratkaisin asian lähtemällä pois paikalta tai juhlista. Onneksi emme asuneet yhdessä. Selvin päin hän vähätteli asiaa, tai virnuili, ei pyydellyt anteeksi. Kipeää sekin.

Sen verran sieppasi tämä Neiti Nyrkki, että päätin jollain tavalla muistaa häntä. Kun sain myöhemmin tietää, että hän aloitti tapailun erään miehen kanssa, sanoin hänelle kuin mies miehelle, että tämä uusi emäntäsi on sitten sekopää kännissä. Että kannattaa oikeasti lähteä ensimmäisen litsarin jälkeen. Tapasin hänet myöhemmin baarissa, ja hän kiitteli minua. Jo toisilla treffeillä hän oli saanut turpaansa.”

Lapsuudenkodin mallilla on merkitystä, sanoo psykologi

Väestöliiton psykologi Sanna Korpela toteaa, että väkivallasta parisuhteessa on yleensä vaikea puhua ulkopuolisille.

-Hävettää ja on syyllinen olo. Miksi mieheni lyö? Miksi en osaa lähteä? Häpeä ja halu vaieta voivat olla vielä suuremmat, kun roolit ovat toisin päin. Miestään ja lapsiaan lyövä nainen on yhteiskunnassa lähes näkymättömäksi vaiettu ilmiö. Avun hakeminen on vaikeaa niin väkivaltaa kokevana kuin väkivaltaa tekevänä naisena, hän kommentoi.

Korpelan mukaan perheen tai suvun naisten antamalla mallilla on erityisen vahva vaikutus siihen, että nainen alkaa käyttää väkivaltaa. Nainen voi nähdä myös maailman pahana paikkana, jossa vain vahvat pärjäävät.

-Jos nainen haluaa lopettaa väkivaltaisen käytöksen, hänen tulee aloittaa ongelman myöntämisestä ja vastuun ottamisesta omista teoistaan, Väestöliiton Korpela sanoo.

Keskusteluissa ei etsitä syyllistä, vaan pyritään auttamaan väkivallan lopettamisessa. Ammattilainen tukee näiden muutosten havaitsemisessa. Aina on mahdollista löytää väkivaltaa parempi ratkaisu.