32-vuotiaan Salon seudulla asuvan Jarkon tarinassa pohdiskellaan, miksiköhän kiltti mies ei kelpaa naisille.

Olen 32-vuotias työssä käyvä mies, lapseton, suhteeton. Olen eri deittipalstoilta yrittänyt hakea seuraa viime vuosina kiitettävästikin, mutta jostain syystä ei nappaa. Ei se ole ulkonäöstä kiinni, vaikka varmasti elämme ulkonäkökeskeistä aikaa. Olen maanviljelijä, kroppa on töidenkin puolesta hyvässä kunnossa.

Olen miettinyt, että pitäisikö sitä ottaa osaa Maajussille morsian –ohjelmaan, jotta saisi elämäänsä jonkun kivan ihmisen. Sitä olen miettinyt, että mikä se mahtaa olla, että ei vain natsaa, vaikka talous on ok, ulkonäkö on ok, olen seurallinen, vitsikäskin jopa.

Minulla on ollut muutamia yrityksiä sen jälkeen kun jäin sinkuksi seitsemän vuotta sitten teiniaikojen suhteesta. Kyllä sieltä on parikin naista minulle ihan suoraan todennut, että kivana kaverina menettelen mutta ei oikein kipinöi muuten. Olen liian kiltti, ilmeisesti näin.

Onko se sitten tämän maailman meininki että minä tulen jäämään yksin. Sitä en tiedä mutta huonolta näyttää. Jotenkin sitä miehen pitäisi olla kunnollinen mutta liian kunnollinen ei saa olla. Pitää olla sitä haastetta. Pitää osata viedä että toinen vikisee. Niin minä sen vähän ymmärrän. Itselleni kelpaisi hyvinkin kiltti nainen, mutta jos olisi raisumpikin, niin kyllä minä perässä pysyisin. Uskollisuutta tietenkin pitää olla, en minä sitä tarkoita.

Itselläni ei ole mitään suurempia kriteerejä sille toiselle ihmiselle. Kunhan elettäisiin mukavaa ja rauhallista arkea, matkusteltaisiin joskus yhdessä. Olen siinä mielessä rauhallinen, että en ole minkään suuren intohimonkaan perässä. Minusta hyvä kaveruus on kaiken alku ja juuri, siitä syntyy myös kiintymys toiseen ihmiseen. Kiintymys on rakkautta.

Jotenkin tuntuu että ihmisillä on tänä päivänä kamalan suuria odotuksia parisuhteilta ja rakkaudelta ja elämältä yleensä. Harvoin ne täyttyvät, ainakaan täydellisesti. Ihmisiltä puuttuu arjessa onnen tunteminen, yksinkertaisista asioista nauttimisen kyky. Kai sitten pitäisi olla se leffasankari, joka ratsastaa valkoisella ratsulla ja pelaa jääkiekkoa änärissä ja on rahaa ja rikkauksia ja jumalaton seuraelämä ja mieluiten sen seuraelämän kukkona tunkiolla.

Eivät tietysti kaikki naiset ole tällaisia, en minä väitä sitä. Mutta hyvin useasti juuri se tavallinen nainen etsii jotain muuta kuin mitä minä olen.

Näillä mennään. Saa ottaa yhteyksiä toimituksen kautta.

Jutussa on kuvituskuva, Pexels
Juttu on julkaistu sivustollamme aiemmin, vuonna 2017