Kolmekymppinen brittimies masentui saatuaan MS-diagnoosin. Dave pystyi kuitenkin lopulta hyväksymään sairautensa ja palaamaan voimamiesharjoittelun pariin. Nyt hän vetää 20 tonnin rekkaa perässään pyörätuolista käsin.
Tämä on Daven tarina:
—
Dave Walsh, 34, liittyi Britannian armeijaan jo 16-vuotiaana. Hän taisteli yhdeksän vuotta kestäneen uransa aikana myös Irakissa. Vuonna 2012 Dave halusi lopettaa työnsä ammattisotilaana. Suuren elämänmuutoksen myötä hänelle tuli tyhjyyden tunne.
-Yhtäkkiä elämässäni ei ollut enää minkäänlaista suuntaa. Mikään ei kiinnostanut eikä huvittanut. Päätin yrittää hakea elämääni sisältöä urheilun parista, Dave selostaa.
Hän kokeili ensin nyrkkeilyä ja rugbyn pelaamista. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet mielekkäiltä harrastuksilta. Dave ryhtyi käymään kuntosalilla, jossa hänen vaimonsa serkku treenasi voimamieskilpailuja varten. Jutustelun lomassa hän innostui itsekin lajista.
-Minua viehättää se, että voimamiehet tekevät asioita, joihin ihmiset eivät yleisesti pysty. Kilpailuihin osallistuminen on mahtavaa ja lisäksi muiden suoritusten seuraaminen on mielenkiintoista.
Daven harjoittelu lähti lupaavasti käyntiin ja Chippenhamissa asuva mies ryhtyi haaveilemaan Maailman vahvin mies -tittelin voittamisesta. Vuonna 2015 hän sai kuitenkin musertavia uutisia.
Dave hakeutui erikoisten oireiden vuoksi lääkäriin, ja hänellä todettiin MS-tauti. Keskushermostoon eli aivoihin ja selkäytimeen vaikuttava sairaus ilmenee ja etenee eri ihmisillä hyvin eri tavalla. Daven kohdalla oireet pahenivat nopeasti. Ensin hän joutui jättämään rakkaan harrastuksensa. Seuraavassa vaiheessa edessä oli pyörätuoli.
Tasapaino-ongelmien, lihasheikkouden ja hermosärkyjen lisäksi MS-tauti aiheuttaa muun muassa masennusta ja uupumusta.
-Ajauduin todella syviin vesiin joksikin aikaa. Jouduin luopumaan Maailman vahvin mies -unelmastani ja harrastuksesta, jonka ympärillä vapaa-aikani oli pyörinyt. En jaksanut pitkään aikaan tehdä oikeastaan yhtään mitään. Kyse ei ollut pelkästä alakulosta ja pettymyksestä, vaan minulla diagnosoitiin ihan virallisesti masennus.
”Lasten vuoksi oli yritettävä”
Dave sai kuitenkin itsensä nousemaan henkisestä suosta lastensa vuoksi. Mies pelkää, että joku heistä kolmesta on perinyt sairauden isältään.
-Ajattelin, että jos näin on, niin minun on pakko näyttää hyvää esimerkkiä. Osoittaa, että elämä ei ole ohi MS-taudista tai liikuntarajoitteista huolimatta.
Dave oli treenatessaan tutustunut Mark Smithiin, joka on voittanut Britannian vahvin liikuntarajoitteinen mies -kilpailun. Muuta hän ei lajista tiennytkään. Dave ryhtyi etsimään asiasta tietoa netistä. Hän innostui ja otti yhteyttä Markiin. Mies auttoi Daven alkuun uuden harrastuksen parissa.
-Huomasin, kuinka paljon olin voimamiesharjoittelua kaivannut. Jälleen kerran laji täytti elämässäni tyhjiön, samalla tavalla kuin armeijassa lopettamisen jälkeen.
Nykyään Dave harjoittelee neljänä päivänä viikossa. Arkisin treenit kestävät tunnin ja viikonloppuisin pari tuntia. 130-kiloisen miehen voimanoston maastavetoennätys on tällä hetkellä huimat 500 kiloa. Lisäksi hän on muun muassa vetänyt perässään pyörätuolista käsin 20 000 kiloa painavaa rekkaa.
-Virallinen maailmanennätys on vain 12 tonnia. Aion ottaa jossain vaiheessa yhteyttä Guinness World Recordsiin ja päästä ennätystenkirjaan, Dave suunnittelee.
Titteleitä miehellä on jo plakkarissa. Hän on jo voittanut Britannian vahvin liikuntarajoitteinen mies -kilpailun. Kansainvälisten kilpailujen haasteet pitävät mielen virkeänä.
Rauta nousee, mutta kynä ei ole pysyä kädessä
Davesta on tullut todella tunnettu voimamiespiireissä. Pyörätuolissa olevaa ihmemiestä kutsutaan nimellä Sitting Bull, Istuva härkä. Vaikka yleisön huomio kiinnittyy Daven ällistyttäviin suorituksiin, harjoittelu on suurimmaksi osaksi muuta kuin raudan repimistä.
-MS-taudin aiheuttamien kouristusten vuoksi minulla on esimerkiksi vaikeuksia pitää kynää kädessä tai leikata veitsellä. Kilpailuissa esineisiin ja köysiin tarttumisella on merkittävä rooli. Treenaamiseni koostuukin 60-prosenttisesti sellaisista asioista, jotka ovat monille itsestäänselvyyksiä.
Sairauden vuoksi Dave kärsii myös uupumuksesta.
-MS-taudin aiheuttamaa väsymystä on hyvin vaikea kuvailla, se ei ole samanlaista kuin terveillä ihmisillä. Välillä minulla on sellainen tunne, että olen vartaloni ulkopuolella. En vain saa sitä liikenteeseen, vaikka kuinka haluaisin.
Kauppapaikka – klikkaa heti:
Laboratoriotestit ilman lääkärin lähetettä
Vertaile täällä sähköllesi parempi hinta
Edullisesti lomalle Ruissalon kylpylään
Vain tosirakkautta etsiville – Valo
Vertaile lainoista paras täysin ilmaiseksi
Davella onkin valmentaja apunaan treeneissä. Lisäksi ystävät auttavat häntä tietyissä asioissa kuntosalilla. Jos hän yrittäisi selviytyä kaikesta yksin, se kävisi yksinkertaisesti liikaa voimille.
Sen sijaan henkistä valmistautumista kilpailuihin Dave ei juurikaan koe tarvitsevansa. Hän nauttii osallistumisen lisäksi muiden suoritusten katsomisesta. Dave kokee kilpailut hauskanpitona eikä hampaat irvessä repimisenä.
Koska hän on itse saanut elämäänsä niin paljon mielekkyyttä urheilun myötä, Dave on halunnut tuoda paraurheilua yleisesti paremmin tunnetuksi. Hän on ryhtynyt pitämään The Talking Bull -podcastia, joka on jopa päässyt BBC-televisioyhtiön paikalliskanavan ohjelmistoon. Dave haastattelee podcastissaan eri lajien paraurheilijoita.
-Minua on oikein hävettänyt jälkikäteen, kun en tiennyt voimamiesten liikuntarajoitteisten sarjasta mitään, vaikka harrastin lajia itse. Olen sittemmin tutustunut sinnikkäisiin paraurheilijoihin, jotka ovat kaiken lisäksi ihmisinä aivan upeita. Olisin voinut tukea heitä jo ennen sairastumistani, mutta tietämättömyyttäni keskityin vain omaa treenaamiseeni.
Dave toivookin voivansa olla esimerkkinä niin liikuntarajoitteisille kuin omille lapsilleenkin.
-Unelmani oli olla maailman vahvin mies. Vaikka en enää pysty kävelemään, olen saavuttamassa suurimman haaveeni. Haluan näyttää, että vaikka sairastuisi tai elämässä tapahtuisi jotain muuta yllättävää, unelmiaan kannattaa silti tavoitella. Tie voi muuttua mutkikkaammaksi, mutta määränpäähän voi silti päästä, Dave päättää.