Koronaviruksesta saadaan koko ajan uutta tietoa. MTV kirjoittaa kahden suomalaisasiantuntijan suulla varsin käänteentekeviä.

Koronavirusta voi tartuttaa oireetonkin henkilö. Ja voisi olla jopa niin, että samassa huonetilassa oleskelu ilman yskimisiä ja pärskimisiä riittäisi tartutustieksi.

– Kyllä tämänhetkisten tietojen perusteella voi (oireetonkin tartuttaa). Tästä on totta kai ollut epäselvyyttä aluksi,  kun virus oli tuntematon, eikä tiedetty, miten se käyttäytyy. Mutta nyt alkavat tutkimustulokset tarkentua. Virusta voi tartuttaa päivää – ehkä jopa kolmea päivää aikaisemmin (ennen oireita), johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöstä lausuu MTV:lle.

Kun oireita ei ole eikä tiedä olevansa kantaja, viruksen taruttaminen ja leviäminen on viheliäisen paljon helpompaa. Oireet voivat myös olla lieviä, eikä niitä osaa yhdistää koronavirukseen.

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.

Vaikka perinteiset tavat tarttua (pisara- ja kosketustartunta) ovat koronassa yleisimmät, toteaa MTV:n haastattelussa Helsingin yliopiston epidemiologi Anna Keski-Rahkonen, että samassa tilassa oleilu voi riittää. 

–  Siitä eivät ole kaikki asiantuntijatkaan vielä ihan yksimielisiä. Jotkut ovat sitä mieltä, että voimakkaat oireet, kuten pärskiminen ovat niitä, mitkä välittävät tartuntaa, mutta joidenkin mielestä samassa tilassa oleminekin saattaa riittää.

Lähde: MTV

Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin tekemänä. Varaa aika Medical Clinic Luxista.