Syksyn pimenevät illat näkyvät ruuhkana silmälääkäreiden vastaanotoilla, sillä monenlaiset näköongelmat korostuvat valon vähentyessä. Tyypillisin hämäräolosuhteiden paljastama näköongelma on etenkin senioriväestöä vaivaava harmaakaihi.

– Harmaakaihi heikentää erityisesti kontrastinäköä, mikä korostuu nimenomaan hämäräolosuhteissa. Tarkkuuden lisäksi se huonontaa harmaan sävyjen erotuskykyä – on vaikeaa esimerkiksi erottaa harmaan metsän laidassa seisova hirvi, kertoo silmätautien erikoislääkäri Timo Hellstedt Terveystalosta.

– Lisäksi harmaakaihi ilmenee siten, että vastaantulijoiden valot tuntuvat häikäisevän erityisen voimakkaasti. Sairaus saa valon sirpaloitumaan niin, että näkökenttään voi muodostua heijastuksia, pistemäisen valon ympärille valokehä tai sädemäisiä havaintoja, hän jatkaa.

Harmaakaihi lisääntyy iän myötä: 70-vuotiaista siitä kärsii jo noin kolmasosa. Sen ainoa hoitomuoto on leikkaushoito.

Toinen ajokuntoa merkittävästi nakertava silmäsairaus on aiemmin viherkaihina tunnettu glaukooma. Glaukooma on salakavala tauti, sillä se etenee usein huomaamatta ja havaitaan vasta, kun suuri osa näkökentästä on jo vaurioitunut. Glaukooman tyypillisimpiä oireita on näkökentän kaventuminen. Sairaus todetaan useimmiten yli 40-vuotiailla.

Pimeällä oireilevien silmien taustalla voi olla myös diabeteksen aiheuttama retinopatia. Diabeetikon verensokerinvaihtelut voivat vaikuttaa silmän taittovoimaan, mikä puolestaan voi heikentää hämäränäköä ja aiheuttaa näön vaihtelua.

Päivitä silmälasit ja totuttele hämärään

Ongelmat pimeässä ajamisessa eivät läheskään aina edellytä varsinaista silmäsairautta, sillä useimmiten vaikeudet johtuvat vanhentuneista silmälaseista. Välinehuolto on tärkeässä roolissa ikään katsomatta, ja silmälasien lisäksi kannattaa huolehtia myös auton tuulilasin ja valojen kunnosta. Jos tietää olevansa herkkä häikäistymään, kannattaa harkita ajamiseen oransseja linssejä, jotka voivat parantaa hämäränäköä.

Mikäli joutuu ajamaan pimeässä, riskejä voi minimoida yksinkertaisilla keinoilla, kuten hämäräadaptaatiota helpottamalla.

– Jos lähdet kirkkaalta huoltoasemalta pimeälle tielle, voi etenkin iän myötä kestää useamman minuutin, että silmä tottuu hämärään. Siinä ajassa ehtii ajaa jo pitkään ”sokkona”. Kannattaa siis totutella kirkkaasta hämärään ensin paikoillaan, ja lähteä liikkeelle vasta sitten, kun tuntee näkevänsä.

Omaa näköä kannattaa tarkastella säännöllisesti ja rutiinitarkastuksissa käydä matalalla kynnyksellä.

– Moni piilevä silmäsairaus etenee ilman selviä oireita, joten säännöllisissä tarkastuksissa kannattaa käydä. Jos syksyn tullen huomaa, että pimeässä ajaminen tuntuu epämiellyttävältä, kannattaa selvittää mistä on kyse, Hellstedt neuvoo.

Kiinnostaako sinua tietää miten voi saada kaikki tuotteet aina ja ehdottomasti sillä halvimmalla hinnalla koko Suomessa? No klikkaa sitten tästä niin tiedät.