Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille tehdyn tutkimuksen perusteella nuorten raitistuminen jatkuu: 31 prosenttia ei käytä alkoholia lainkaan ja yhä harvempi tupakoi.

Myös viime vuosina voimakkaasti pojilla lisääntynyt nuuskan käyttö on vähentynyt – tytöt tosin käyttävät nuuskaa aiempaa enemmän. Nuoret myös pelaavat rahapeliautomaateilla vähemmän kuin ennen.

Poikkeus pitkään jatkuneessa myönteisessä kehityksessä on kannabiskokeilujen lisääntyminen, erityisesti pojilla.

Tiedot käyvät ilmi nuorten päihteiden käyttöä käsittelevästä eurooppalaisesta koululaistutkimuksesta, European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs (ESPAD). Tutkimus on tehty vuodesta 1995 alkaen neljän vuoden välein 23–39 Euroopan maassa. Kyselyyn osallistuvat tutkimusvuonna 16 vuotta täyttävät koululaiset, jotka ovat Suomessa peruskoulun yhdeksännellä luokalla.

Vähemmän viinaa

Raittiiden osuus peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista on lisääntynyt noin 10 prosentista 31 prosenttiin vuosina 1995−2019.

Pojilla myös humalajuominen on vähentynyt edelleen, mutta tytöillä humalajuomisen väheneminen näyttää pysähtyneen. Vuosituhannen vaihteessa noin puolet nuorista oli juonut vähintään kuusi annosta alkoholia kerralla ainakin kerran viimeisen 30 päivän aikana. Vuonna 2019 näin teki enää 22 prosenttia nuorista. Tyttöjen ja poikien väliset erot humalajuomisessa ovat vähäisiä.

Nuoret ajattelevat myös entistä useammin, että sekä runsaaseen kertajuomiseen että säännölliseen pienten annosmäärien juomiseen liittyy suuria riskejä.

Kannabista käyttää aiempaa useampi – heistä suurin osa käyttää myös alkoholia
Yhdeksäsluokkalaisten kannabiskokeilut ja -käyttö ovat viime vuosina lisääntyneet. Vuonna 2019 pojista 13 prosenttia ja tytöistä 9 prosenttia oli joskus elinaikanaan kokeillut kannabista, kun vuonna 2015 luvut olivat 10 ja 7 prosenttia. Nuoret myös uskovat aiempaa useammin, että kannabiksen käyttöön liittyy vain vähän tai ei lainkaan riskejä ja kannabiksen hankinta on aiempaa useamman mielestä helppoa.

”Usein esitetty näkemys, että lisääntynyt kannabiksen käyttö voisi johtua alkoholinkäytön vähenemisestä, ei näytä pitävän paikkaansa ainakaan alaikäisillä nuorilla”, sanoo THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo.

”Kannabiksen käyttö on koko seurantajakson ajan ollut yleisempää alkoholia käyttävillä ja erityisesti säännöllisesti humalaan juovilla kuin raittiilla. Näyttää siis siltä, ettei kannabis ole korvannut alkoholia, vaan on tullut sen rinnalle”, hän jatkaa.

Muiden laittomien huumeiden käyttö on 15–16-vuotiailla harvinaista. Kolme prosenttia nuorista ilmoitti joskus kokeilleensa jotain muuta huumetta kuin kannabista.

Nuorten asenteet kannabista kohtaan ovat lieventyneet jo pidemmän aikaa. Käyttö on lisääntynyt pitkään nuorilla aikuisilla, erityisesti miehillä. Vuoteen 2015 asti alaikäisten kannabiskokeilut eivät lisääntyneet, mutta viime vuosien aikana myös he ovat kokeilleet kannabista aiempaa useammin.

Tytöt hamuavat nuuskaa

Päivittäinen tupakointi on vähentynyt huomattavasti. Vuonna 2019 yhdeksäsluokkalaisista noin 8 prosenttia tupakoi päivittäin, kun vuosikymmenen alussa näin teki 20 prosenttia.

Nuuskan käytön yleistyminen on kuitenkin noussut lisähaasteeksi 2010-luvulla. Nyt poikien nuuskakokeilut ovat kuitenkin vähentyneet vuoteen 2015 verrattuna, tytöillä puolestaan lisääntyneet. Vuonna 2019 pojista 35 prosenttia ja tytöistä 19 prosenttia oli joskus käyttänyt nuuskaa. Noin 10 prosenttia pojista ja tytöistä oli käyttänyt nuuskaa 30 viime päivän aikana.

Sähkösavukkeita oli joskus elämänsä aikana kokeillut aiempaa harvempi, 34 prosenttia nuorista.

”Päihdehaittojen ehkäisemiseksi on tärkeää, että faktatietoa päihteistä tarjotaan kaikkialla, missä nuoria kohdataan. Oppilaitokset ja kuntien nuorisotoimi ovat tässä keskeisiä tiedonvälittäjiä. Myös lapsiperheiden tukeminen jo pikkulapsivaiheessa on ensiarvoisen tärkeää nuorten pahoinvoinnin ja riskikäyttäytymisen, kuten päihteidenkäytön ennaltaehkäisyssä”, Raitasalo sanoo.

ESPAD-tutkimuksen kansainvälinen raportti valmistuu elo-syyskuussa, jolloin selviää, miten Suomi vertautuu muihin Euroopan maihin. Nyt jo tiedetään, että Ruotsissa ja Norjassa, joissa sekä alkoholin että kannabiksen käyttö 15–16-vuotiailla on jonkin verran Suomea alhaisemmalla tasolla, alkoholin käyttö on vähentynyt edelleen eikä kannabiksen käytössä ole tapahtunut muutoksia.