Kuluneen kevään jälkeen moni odottaa kesälomaa malttamattomana, toisten kesäintoa korona varjostaa enemmän. Johtava psykologi Tuija Turunen kannustaa olemaan lempeä niin itseä kuin muita kohtaan ja antamaan palautumiselle aikaa. 

Kesäloma on häämöttää jo monen suomalaisen edessä, osa on lomalle jo jäänytkin. Koronatilanne näkyy yhä arjessa, mutta kesästä on myös lupa nauttia. Palautuminen rankoista viikoista tulee monelle tarpeeseen.  

– Korona on koskettanut kaikkia, mutta kokemus on ollut jokaiselle hyvin erilainen. Nyt olisi hyvä olla lempeä itselleen ja välttää vertailemasta itseään muihin. Joillekin koronakevät on tarkoittanut suurta kuormaa, osa on voinut esimerkiksi etätöiden ansiosta saada jopa enemmän vapaa-aikaa ja voimia. Kevät on näyttäytynyt ihmisille hyvin erilaisena, mutta sopeutumista se on kysynyt kaikilta, sanoo Terveystalon johtava psykologi, kriisipsykologiasta väitellyt Tuija Turunen. 

Monilla on tapana tehdä kesälomasuunnitelmia hyvissä ajoin, mikä onkin iso osa esimerkiksi lomamatkojen viehätystä. Nyt monet reissut ovat peruuntuneet, muuttuneet tai vaakalaudalla muuttuvassa epidemiatilanteessa. 

– Nyt täytyy elää eri tavalla hetkessä, ja kesään latautuu aivan erilaisia tunnelmia. Ei ole välttämättä huonokaan asia huomata, että elämässä voi tulla muutoksia, eikä kaikkea voi suunnitella. Näinhän on aina ollut – korona vain teki sen hyvin näkyväksi. Epävarmuutta on opittu ja on jatkossakin opittava sietämään eri tavalla, Turunen pohtii. 

Jos kauan odotettu matka jää väliin, on ymmärrettävää tuntea olonsa pettyneeksi. Etenkin lapset ja nuoret voivat olla erittäin pettyneitä, mutta tunne voi tulla voimakkaana myös aikuiselle, jos lomaan on ladattu kovasti odotuksia ja sitä on suunniteltu hartaasti.  

Pettymys on tärkeä tunne ja luonnollinen osa elämää. Pettymyksensietokyky on merkittävä taito, joka rakentuu iän myötä.  

– Turhautuminen ja sitä seuraava kiukku on hyvä saada purettua, tässä aikuiset toimivat tärkeänä esimerkkinä. Aikuinen mallintaa nuorelle, miten tunteita sanoitetaan, miten niiden kanssa pärjätään ja kuinka niistä päästään yli. 

Toimi itsellesi parhaalla tavalla – älä tuomitse muita  

Vaikka arki on vapautunut jo merkittävästi epidemian alkuvaiheista, kaikki eivät välttämättä ole vielä valmiita palaamaan normaaliin elämään. 

– Tässä ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Se, kuinka lähelle korona ja sen pelko on tullut, vaikuttaa meihin. Jos on jo aiemmin ollut huolissaan omasta terveydestään, huoli voi nyt olla hyvin korostunutta. Jos on menettänyt läheisen ihmisen koronan vuoksi, se varmasti vaikuttaa rajoituksiin suhtautumiseen edelleen. 

Koska kesään lähdetään hyvin erilaisista lähtökohdista, tulisi huomio kiinnittää omaan toimintaan ja välttää tuomitsemasta muita, vaikka nämä toimisivatkin eri tavalla.  

– Ei ole syytä suuttua, jos joku ei halua vielä tavata, eikä toisaalta arvostella, jos toiset suhtautuvat koronaan jo itseä huolettomammin. Kenenkään kokonaistilanne ei näy ulospäin, joten ymmärrystä kysytään nyt kaikilta. 

Vaikka kesä 2020 voi olla erilainen kuin aiempina vuosina, ei se tarkoita, etteikö se voisi olla hyvä ja etteikö siitä voisi kukin omalla tavallaan nauttia.  

– Tänä keväänä moni on ollut kovilla, kokenut pelkoa ja huolta ja elänyt tunteiden vuoristoradassa. Loma on aina tärkeä, mutta nyt palautuminen on erityisen kaivattua. Anna siis itsellesi lupa hengähtää! Vaikka tiedossa ei olisi pitkää kesälomaa, on tärkeää keskittyä olemassa oleviin vapaisiin hetkiin. Myös pienistä pätkistä saa rakennettua hyvän ja palauttavan kesän, Turunen sanoo.  

Psykologin vinkit palauttavaan kesään  

  1. Uskalla unelmoida
    Haaveile ja tee suunnitelmia kuten ennenkin, mutta varaudu siihen, että suunnitelmat voivat muuttua jatkossakin. Unelmointi ja tulevaisuuden miettiminen on tärkeää, eivätkä muutokset ole aina pahasta! 
     
  2. Elä hetkessä
    Huomaa ne asiat, jotka ovat hyvin.  Kun huomaat rentoutuvasi, viipyile niissä tunteissa. Kiitä kehoa ja mieltä siitä, että pystyt hellittämään ja nauttimaan olostasi. 
     
  3. Ole lempeä – itsellesi ja muille 
    Tee sitä, mikä sinusta tuntuu hyvältä ja salli muiden tehdä samoin. Yksi voi rentoutua kirjaa lukien, toinen laiturinnokassa tekemättä mitään, kolmas pihatöitä ahkeroiden. Anna olojen ja tunteiden tulla ja mennä, yritä olla suorittamatta kesälomaa. 

Apteekkituotteet nopeasti ja luotettavasti suomalaisesta verkkokaupasta – tästä kauppaan.