Poliisin tietoon on tullut useita tapauksia, joissa nuoret ovat valmistaneet  niin kutsuttuja ”putkireiskapommeja”. Ne aiheuttavat vaaran hetkiä niin tekijälle itselleen kuin sivullisille, poliisi tähdentää. Pommien teko voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön.

Mistä näissä asioissa on kyse?

Kyseessä on poliisin mukaan viritelmä, jossa muovipulloon tai kanisteriin laitetaan putkenavaajanestettä ja alumiinifoliota, ja pullon korkki suljetaan.

Putkenavaaja ja folio alkavat kaasuuntua voimakkaasti aiheuttaen painetta pullon sisälle. Paineen kasvaessa riittävästi pullo lopulta räjähtää. Poliisi kertoo mekanismin informoidakseen vanhempia: nuoret tietävät kikat netistä ilman poliisin kertomaakin.

Poliisi tähdentää nyt todella tanakasti: pommeihin sisältyy useita riskejä, joita nuoret eivät vaikuta tiedostavan. Ne voivat räjähdellä myös ”omille silmille”.

Poliisin mukaan räjähdys ja siitä syntyvä ääni on erittäin voimakas, ja pullon sirpaleet aiheuttavat vakavaa vaaraa lähellä oleville ihmisille ja omaisuudelle. Toisin kuin esimerkiksi teollisesti valmistetuissa ilotulitteissa, joissa on sytytyslanka ja räjähteen räjähtäminen on ennustettavissa, ei putkireiskapommin tarkkaa räjähdyshetkeä voi ennustaa. Pahimmillaan pommi voi kyteä jopa minuutteja riippuen seoksesta ja pullosta, johon pommi on valmistettu. Pommi saattaa myös jäädä suutariksi eli ei räjähdä ollenkaan. Pommi voi myös räjähtää omine aikoineen.

Suutariksi jääneestä pommista pitää pysyä vähintään 10 metrin päässä, eikä pommiin pidä mennä itse koskemaan, vaan niiden hävittäminen tulee jättää poliisin tehtäväksi.

Poliisi toteaa, että pommeissa on monenlaisia vaaratekijöitä. Räjäyttäjä voi poistua pommin läheisyydestä, mutta kaasuuntumisprosessin aikana pommin läheisyyteen voi tulla pommista mitään tietämättömiä sivullisia. Räjähdyksen ja siitä syntyvien sirpaleiden suuntaa on mahdotonta ennustaa, koska ei voida tietää mistä kohtaa pullo pettää ja paine pullosta purkautuu.

Putkenavaaja-aineet ovat vaarallisia syövytysriskinsä vuoksi. Aine on voimakkaasti syövyttävää. Jos räjähdyksen seurauksena syntyvät roiskeet osuvat esimerkiksi silmiin, ne voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa. Räjähdyksen jälkeen ainetta päätyy lisäksi ympäristöön, mistä se voi kulkeutua esimerkiksi lemmikki- tai villieläinten elimistöön aiheuttaen kärsimystä eläimille.

Poliisi toivoo, että lasten ja nuorten kanssa keskusteltaisiin kotona asiasta. Putkenavaaja-aineet voi olla tarpeen piilottaa.