Porilainen hoitaja Mimmi Sukari on tullut julkisuuteen kertoen työnantajaltaan saamastaan varoituksesta. Hän ei voi käyttää maskia työssään. Tämän vuoksi hän ei ole mennyt työpaikalleen, ja se on lopulta johtanut kirjalliseen varoitukseen.

-En pysty käyttämään (maskeja) määrittämättömän paniikkihäiriön vuoksi. Tämä oire tuli ilmi maskin käytön seurauksena, hän kertoo somepostauksessaan.

-Lääkäri oli sitä mieltä, että periaatteessa voisi vielä vähän aikaa sairaslomaa jatkaa, mutta oirepohjainen syy ei ole vielä riittävän hyvä syy pitkäaikaiselle sairaslomalle. Olisi siis tarvinnut löytyä taustalta joku masennusdiagnoosi tai muu psyykkinen sairaus, mutta koska ei löytynyt, niin ei sitten voi mitään, hän selvittää.

Koska Sukarilla ei ole ollut mahdollisuutta toimittaa uutta sairauslomatodistusta työnantajalle, hänet voidaan irtisanoa perusteettomasta poissaolosta ja työstä kieltäytymisestä johtuen.

Hän on saanut työnantajaltaan kirjallisen varoituksen.

Sukari toteaa somessa lääkärin arvioineen, että ammatillinen kuntoutus, uudelleen kouluttautuminen tai työkokeilu eivät tiettävästi onnistuisi vakuutusyhtiön piikkiin, sillä paniikkihäiriö ja maskin käytön ongelmat eivät olisi riittävä syy.

-En missään nimessä ole työstä kieltäytyjä. En hae mitään säälipisteitä, vaan haluan vain tuoda ilmi kuinka järjettömäksi touhu on mennyt ja että ihmiset alkaisivat ajattelemaan minkälaista maailmaa me juuri todella elämme, hoitaja kirjoittaa somessa.

Nainen painottaa, että niin pakkomaskit kuin pakkorokotuksetkin olisi kiellettävä.

Asiaa puidaan kuulemma sekä liiton edustajan ja luottamusmiehen kanssa, koska hän ei ole ollut tyytyväinen kehittyneeseen tilanteeseen.

EDIT: Toimitus on 1.8.2020 klo 19 täsmentänyt ensimmäistä kappaletta, jotta siitä ei syntyisi väärää käsitystä.