Porilainen nuori K-kauppias K-market Sirkustorilta on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan valtavirrasta pois päin uivan päivityksen.

Viime päivinä on on nähty monien kauppojen ilmoittelevan siitä, että he varaavat koronaviruksen riskiryhmille mahdollisuuden tulla asioimaan kauppaan ennen muita, aamuisin. Näin kaupan pinnat ovat puhtaampia yöllisen puhdistuksen jälkeen ja ei tarvitse pelätä väentungosta.

Sirkustorin kauppias arvostaa kaikkien panosta toimia parhaaksi näkemällään tavalla viruksen estämiseksi, mutta hänen kauppansa toimii toisin.

-Emme halua luvata täysin turvallista kauppareissua ja virusvapaata ympäristöä kenellekään riskiryhmään kuuluvalle koska se ei ole nykytiedon mukaan mahdollista desinfioinneista huolimatta: ostoskorit, kärryt, ovenkahvat, kassa, maksupäätteet, kanssaihmiset. Tämän hetken tietojen mukaan virus voi kuitenkin elää useampia päiviä tietyissä materiaaleissa.

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.

-Emme halua, että riskiryhmään kuuluvat / ikäihmiset tulevat kauppaan kerralla, jolloin yksikin voi sairastuttaa useampia vaikka desinfiointi ja hygienia olisikin kunnossa kauppamme suhteen.

Näin ollen kauppa ei avaa oviaan erikseen erityisryhmille. Sen sijaan kauppias toteaa, että soitto hänelle, niin hän tuo riskiryhmään kuuluville ostokset vaikka suoraan parkkipaikalla odottavaan autoon. Käsidesinfiointi kuuluu kuvaan mukaan.

Lue koko päivitys alapuolelta:

Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin tekemänä. Varaa aika Medical Clinic Luxista.