Kuusikymppinen joensuulainen Senja säikähti viikko sitten todella pahanpäiväisesti. Hän oli puhelimessa ystävättärensä kanssa, kun yhtäkkiä ei enää muistanut mitään. Lääkärissä selvisi myöhemmin, että hän kärsi TGA:sta eli lyhytaikaisesta muistinmenetyksestä.

Nyt kaikki Iittalan verkkokauppaan, siellä voit tehdä löytöjä – tästä linkistä sisään

-Se on kokemuksena todella pelottava, varsinkin kun ei tiedä mikä tämä TGA on, Senja kertoo Terveyden Asialla -sivustolle.

Hän palaa tuohon ikimuistoiseen aamupäivään.

-Se oli ihan tavallinen. Olin nukkunut hyvin ja kaiken piti olla kuin ennenkin. Ei ollut mitään kipuja tai erityisiä tuntemuksia. Tämän muistan hämärästi, Senja kertoo.

Hän kävi autolla asioilla kahdessa eri liikkeessä ja poikansa luona, ja palasi sitten kotiin.

-Olin ostanut nurmikon lannoitetta, jota sitten aloin levittää. Tätä en enää itse varsinaisesti muista. Puhelin oli soinut ja olin siihen vastannut. Ystäväni oli tehnyt puhelun aikana oudon huomion, sellaisen, että kaikki ei ole nyt hyvin. Olin puhellut epämääräisiä ja outoja asioita.

Ystävätär toimi. Hän soitti siltä istumalta hätäkeskukseen, josta lähetettiin ambulanssi paikalle.

-Ensihoitajille olin kuulemma sanonut, että nyt on vuosi 1975 ja presidenttinä on Urho Kaleva Kekkonen, Senja hymähtää.

Senja kyyditettiin ambulanssilla päivystykseen Joensuussa. Kyydin aikana hän oli kertonut asuinpaikakseen Lahden. Hän on aiemmin asunut siellä.

Senja sai hyvää hoitoa. Hänet tutkittiin verikokein, ja pää kuvattiin.

-Missään ei löytynyt mitään syytä muistini katkeamiselle, Senja toteaa.

Myöhemmin neurologi on tehnyt diagnoosin, joka siis on TGA.

-Se on ohimenevä muistinmenetys, jonka syntymekanismia ei tiedetä. Se ei välttämättä toistu ja voi tulla kenelle vain ennalta-arvaamattomasti, Senja kuvaa.

Hän halusi kertoa tarinansa julki, koska kokemus oli säikäyttävä. Onneksi apu oli lähellä.

Mikä TGA?

Tila, josta Senja kertoo, eli ohimenevä täydellinen muistinmenetys, on hyvänlaatuinen, itsestään korjautuva, alle vuorokauden mittainen muistinmenetyskohtaus. Se tunnetaan myös nimellä transientti globaaliamnesia eli TGA. 

Tyypillinen piirre on kyvyttömyys painaa mieleen uusia asioita ja osin myös viime päivien tapahtumia, samalla kun muut ajatustoiminnot ja tajunnantaso säilyvät normaaleina.

Nyt kaikki Iittalan verkkokauppaan, siellä voit tehdä löytöjä – tästä linkistä sisään

Oire on tavallisempi naisilla ja ilmaantuu usein vanhemmalla keski-iällä, keskimäärin noin 60-vuotiailla.

TGA alkaa äkillisesti ja tärkein oire on kyvyttömyys muodostaa uusia muistikuvia. Siksi potilaat kyselevät toistuvasti samoja asioita, usein saman päivän tapahtumista. Lisäksi oirekuvaan kuuluu jonkinasteinen takautuva muistinmenetys. Tajunnantaso, käytös, ”minätunne”, lähiomaisten nimien muistaminen ja älylliset toiminnot säilyvät kuitenkin normaaleina.

Syytä TGA:han ei tiedetä ja tunneta.

Varsinaista hoitoa ei ole tarjolla, mutta tila parantuu kokonaan itsestään viimeistään vuorokauden sisällä.

Asiantuntijana Neurologian erikoislääkäri Sari Atula Terveyskirjastosta

Tätä on epäilty syyksi

TGA:n syyksi on arveltu moniakin teorioita. Yksi niistä on se, että muistinmenetys aiheutuisi laskimoverentungoksesta. Niin kutsuttua laskimoverentungos-teoriaa tukisi se, että usein TGA:ta edeltää jokin ponnistus. Tällöin rintakehään muodostuu painetta.

Tämä niin sanottu Valsalva-ilmiö voi aiheuttaa aivojen pohjaosien muistirakenteisiin laskimoverentungosta.