Suomalainen arvokisavoittaja on kuollut 84 vuoden iässä. Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Luethan myös nämä:
- Fimealta varoituksia kahdesta yleisestä lääkkeestä
- Onko sinulla tällaiset kengissäsi – olethan varovainen
- Pentti Lindegren on poissa
- Tämä tuote on vuoden 2026 Terveystuote
- Alzheimer-lääke herätti toiveita – nyt Fimea punnitsi asiaa, ja tulos on tässä
Arvostetun Ballmaster Openin hän voitti vuonna 1977, ja Suomen mestaruuden hän saavutti seuraavana vuonna. EM-tasolla hän saavutti lisäksi pronssia vuonna 1978.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista mies kokosi urallaan yhteensä 15 mitalia, joista neljä oli kultaisia.
Hän voitti EM-kultaa joukkuekilpailussa vuonna 1973 ja kuului Suomen joukkueeseen, joka saavutti maailmanmestaruuden Englannin Tolworthissa järjestetyissä MM-kilpailuissa vuonna 1975.
Vuonna 1941 syntynyt Leo Hilokoski nousi suomalaisen keilailun kärkinimiin erityisesti 1970-luvulla.
Hän keilasi uransa aikana kolmesti täydellisen 300 pisteen sarjan.
Ammatillisesti Hilokoski toimi yrittäjänä. Hän vietti talvikuukaudet Espanjassa ja järjesti sinne golfmatkoja. Keilailu kulki suvussa: hänen sisarensa Lea Hilokoski oli naisten keilailun huippunimiä. Hilokosken kuva
