Laulaja Ami Aspelundin sosiaalisen median sivustolla on kerrottu hänen ex-puolisonsa ja pitkäaikaisen työtoverinsa Kari Kuusamon poismenosta.
Kapellimestari, pianisti, säveltäjä ja sovittaja Kari Kuusamo oli kuollessaan 69-vuotias.
-Mies, lahjakas ja oman tien kulkija, on vihdoin saanut rauhan, Aspelund kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
Aspelund muistelee ex-puolisoaan lämmöllä:
-(Hän oli) mies jonka kanssa sain tehdä kaikki tärkeimmät ja isoimmat musiikki- ja show-tuotannot 70-80 -luvulla, jopa 90-luvulle saakka. Suurin osa myös tv-taltioitiin Ylelle. (…) Mies joka sävelsi monta ikimuistettavaa kappaletta, muun muassa Euroviisu-edustus ”Fantasiaa” ja ”Luokseni jää”.