Suvi oli takavuosina kolmen vuoden ajan sukupuolenkorjausprosessissa. Hän kuitenkin keskeytti sen ja palasi takaisin biologiseksi naiseksi. Nyt hän haluaa herätellä kriittistä keskustelua aiheen tiimoilta.

.. .. ..

Olin prosessissa naisesta mieheksi vuosina 2016-2019. Tuolloin käytin mieshormonia niin geeli- kuin pistosmuodossa. Hormonihoitoja on mahdollista saada laillisesti Suomessa vain Helsingissä sijaitsevalla hormonipoliklinikalla HUS:ssa sekä Tampereella TAYS:ssa.

Minulle testosteronia kirjoitti kaksi edelleen virassa olevaa kotipaikkakuntani lääkäriä laittomasti. Olin siis hormonien vaikutuksen alaisena jo ennen kuin virallinen psykiatrinen ryhmä ehti antaa minulle diagnoosin F64.0, joka antaa luvan kyseisiin hoitoihin. Luulin haluavani olla mies vaikka minulla oli tietämättäni meneillään vaikea identiteettikriisi.

Hoidot toimivat odotetusti. Energiatasoni lisääntyivät jo parin viikon jälkeen huimasti. Lihakseni alkoivat kasvaa, rasva siirtyi eri paikkoihin, paino alkoi pudota ja rypyt katosivat. Minulle tuli pikkuhiljaa myös äänenmurros. Pian näytinkin ulkoisesti kymmenen vuotta nuoremmalle minälleni, mutta miehisenä versiona.

Keho käy prosessissa naisesta mieheksi läpi ikään kuin uuden puberteetin. Kehon energiatasot nousevat ja ihminen alkaa näyttää ulkoisesti hyvinvoivalle. Useimmiten lopulta asiat kääntyvät nurin kurin. Alun alkaenkin elimistöön päästyään testosteroni toimii huumausaineen kaltaisesti ja ihminen kehittää siihen jonkinasteisen addiktion. Hyvä olo ja energia peittävät alleen sen mitä elimistössä todellisuudessa tapahtuu.

Iittalassa on aina edullista – Tästä kauppaan!

Havaitsin aluksi turvotusta eri puolilla kehoani ja seuraamalla verikokeitani havaitsin miten munuaisteni suodatusnopeus alkoi hiipua ja lopulta laski keskivaikeaan vajaatoimintaan saakka. Olen astmaa lukuunottamatta perusterve sekä urheilullinen ihminen, joten tämä säikäytti minut.

Jouduin myös ambulanssilla sairaalaan saatuani pahan rytmihäiriön, ja nykyään joudun käyttämään sydänlääkitystä eteisvärinään lopun elämäni ilmeisesti juurikin testosteronin käytön laukaisemana.

Ehdin muuttaa nimeni miehen nimeksi, mutta en vaihtaa juridista sukupuoltani (sosiaaliturvatunnuksen muutos).

Ehdin myös käydä läpi mastektomian, jossa minulle tehtiin rintojen poiston lisäksi rintakehän maskulinisaatio. Siinä tuhottiin rintojenaluspoimu.

Piakkoin leikkauksen jälkeen, pidettyäni kuukauden tauon testosteronin käytössä, ymmärsin tehneeni suuren virheen.

Kävin läpi pitkälliset psykologiset selvitykset saadakseni rintani takaisin. Tässä kesti yhteensä reilut kaksi vuotta, jona aikana minut todettiin psyykkisesti terveeksi. Annoin kuitenkin julkisen puolen leikkauspaikkani sitä enemmän tarvitseville ja näin ollen hakeuduin yksityisen puolelle rintarekonstruktioon.

Minulla kävi tuuri kun sain tuona psyykkisesti ja fyysisesti vaikeana odotusaikana takaisin naisellisen ääneni, minulla alkoi kuukautiset, parran kasvu kasvoissani loppui, hiusteni kasvu entisöityi sekä sain takaisin naisellisen lantioni. Kävin läpi siis niin sanotusti kolmannen murrosiän takaisin naiseksi.

Yleensä lyhyenkin aikaa käytetyn hormonikorvaushoidon vuoksi ääni jää matalaksi ja niin kuukautiset kuin hiusten kasvukin eivät yleensä palaudu ennalleen. Minulla kävi tässä tuuri ja uskon myös rukouksen voiman auttaneen.

Rintojani on jouduttu korjaamaan erilaisin leikkauksin komplikaatioiden vuoksi pian jo neljä kertaa, mutta onneksi prosessissa ollaan jo loppusuoralla. Jos rinnat poistattaa, niitä ei ole helppoa saada takaisin varsinkaan jos rintakehä on muotoiltu miehiseksi.

Kyseisiin hoitoihin ei tulisi lähteä heppoisesti. Asioita pitäisi käsitellä pitkällisessä identiteettiongelmiin pohjautuvassa terapiassa. Prosessi on henkisesti erittäin raskas myös lähimmille ihmisille ja resurssit, joita palaa leikkelemällä ja muovaamalla terveitä ruumiinosia tulisi mielestäni kohdentaa esimerkiksi syöpäsairaiden lasten hoitoihin ja vanhusten sekä vammaisten olojen parantamiseen.

Tunne kuulua vastakkaiseen sukupuoleen on useimmiten ihmisen korvien välissä ja mikä tahansa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen trauma voi aikaansaada halun kuulua vastakkaiseen sukupuoleen. Omalla kohdallani kyse oli rankasta koulukiusaamistaustasta.

Miehestä ei saa koskaan muovattua täydellisesti keholtaan naisoletettua eikä naisesta miestä. Transmies ei saa koskaan täysin toimivaa penistä vaan se on lähinnä roikkuva palanen lihaa, jonka kautta kykenee virtsamaan, mutta ei siittämään lapsia. Transnainen ei pysty saamaan omia jälkeläisiä. Ainoa poikkeus edellä mainittuihin on se, jos ihminen jättää muutosprosessin puolitiehen eikä käy kaikkia leikkauksia läpi. Mutta kuinka luonnolliselta tämä tai esimerkiksi kohtusiirrännäinen kuulostaa?

Jos munasarjat tai kivekset ehditään poistaa ei paluuta takaisin syntymäkehoon enää ole vaan keho jää auttamatta torsoksi ja joudut käyttämään hormonikorvaushoitoa lopun elämäsi ajan. Lääkärit eivät yleensä mainitse tai ole edes tietoisia siitä miten eri hormonit vaikuttavat tuhoavasti ihmisen eri elimiin, kuten munuaisten ja maksan toimintaan.

Harva myös varoittaa siitä miten sydänlihas suurenee pistosyklin alussa ja pienenee syklin loppua kohden. Tämä jatkuva sydämen lihassyiden luonnoton laajeneminen ja supistuminen rasittaa itse sydänlihasta kunnes ennemmin tai myöhemmin sydän ei enää jaksa pumpata täydellä teholla.

Iittalassa on aina edullista – Tästä kauppaan!

Moni tuskin tietää kovin vanhaksi elänyttä kehonrakentajaa, heilläkään ei sydän kestä jatkuvan hormonimyrskyn aiheuttamaa rasitusta.

Toivoisin, että lääkärit ja muu hoitohenkilökunta myös miettisivät omalta osaltaan näitä asioita eivätkä lähtisi tukemaan luonnottomia, vaativia hoitoja sekä ihmiskehoon kajoavia leikkauksia, ellei kyseessä ole lääketieteellisesti perusteltu hoitomenetelmä fysiologiseen tilaan kuten intersukupuolisuuteen.

Lopuksi haluan lausua kiitokseni plastiikkakirurgilleni Kristiina Hietaselle, joka on ollut tukenani niin ihmisenä kuin lääkärinäkin tänä haastavana aikana. Olet ollut korvaamaton.

Suvi ennen ja jälkeen hoitojen:

 

Suvi rintojenpoiston ja hormonihoitojen aloittamisen jälkeen.