Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYS:in päivystävä infektiolääkäri Reetta Huttunen on julkaissut sosiaalisessa mediassa huolestuneen kirjoituksen liittyen koronataudin tämänhetkiseen leviämiseen rokottamattomien keskuudessa ja tämän vaikutuksista sairaaloiden vuodeosastoilla.

Julkaisemme kirjoituksen lyhentämättömänä alapuolella:

”Minua huolestuttaa tosi paljon. Olemme terveydenhuollossa sekä THL:n että valtiovallan toimesta jokaikisessä mediassa viestineet huoltamme koronarokottamattomuuden seurauksista. Tästä on puhuttu koko syksy. Milloin milläkin tapaa. Huoli on todellinen ja rokottamattomuudella on todelliset seuraukset.

Mitä ne seuraukset ovat? Minä ja kollegani näemme näitä potilaita taas kerran kiihtyvällä tahdilla sairaaloissamme ja teho-osastoilla. Se mitä lehdissä on kerrottu, on totta, tauti jyllää rokottamattomien keskuudessa. Onko se edes vakava? Kyllä on.

Edelleen tauti on vakava, myös nuoret aikuiset sairastuvat ajoittain pahoin, vaikka muita sairauksia ei olisi. Et voi kuitenkaan etukäteen tietää oletko onnekas vai et.

Tauti johtaa pahimmillaan erittäin vaikeaan hapenpuutteeseen ja keuhkojen toimintahäiriöön. Edelleen ikäryhmästä riippuen – mutta nuoriin aikuisiin painottuen – meillä on ihmisiä, jotka eivät joko katso hyötyvänsä, pelkäävät rokotetta tai eivät saa aikaiseksi hakea sitä. Näitä ihmisiä on maantieteellisestä alueesta riippuen 10-40 prosenttia ikäryhmästään.

Miksi minua huolettaa? Hetken näytti siltä että nyt pääsemme niskan päälle. Melkein juhlittiin. Nyt ei enää näytä hyvältä. Mistä se johtuu? Erityisesti siitä että osa väestöstä ei ole rokottautunut. Vaikka nyt puuhataan jo kolmansia rokotuksia, laivan pohja vuotaa ja tapausmäärät lisääntyvät, kun osa väestöstä ei ole hakenut niitä ensimmäisiäkään.

Lue täältä mitä 4 muuta teholääkäriä sanovat aiheesta

Rokote on tehokas ja turvallinen, edelleen. Kaikki se, millä turvallisuus voidaan varmistaa, on tehty ja tehdään. Yhteiskuntaa avataan; tietenkin se avataan kun meillä on rokotteita, joilla tästä piti päästä eroon. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet samassa käsityksessä. Virus kiertää rokottamattomien keskuudessa. Sairaalat ja teho-osastot alkavat taas kuormittua. Se vaikuttaa meidän kaikkien turvallisuuteen. Myös muut kuin koronapotilaat pitää hoitaa. Entä jos läheisesi joutuu auto-onnettomuuteen tai sairastuu muuhun vaikeaan tulehdukseen joka vaatii tehohoitoa? Hänetkin pitää saada mahtumaan teho-osastolle.

Jos et vielä ole ottanut koronarokotetta, katso kuntasi nettisivuilta, mistä voit sen saada. Varaa aika. Suosittele ystävääsi ja omaistasi tekemään samoin. Kiitos paljon! Terveisin Reetta, päivystävä infektiolääkäri, Tays.”

Cura of Sweden tarjoaa Terveyden asialla -lukijoille -25% edun painopeitoista koodilla terveydenasialla25 verkkokaupassaan 
www.curaofsweden.com/fi. Syötä koodi maksuvaiheessa ja järjestelmä laskee sinulle alennetun hinnan – Koska uni on terveyttä.