Noin 11 300 ihmisen arvioidaan tarvitsevan Suomessa sairaalahoitoa uuden koronaviruksen vuoksi. Heistä tehohoitoa tarvitsee 3 600 potilasta.

Arvio perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja Turun yliopiston yhdessä tekemään mallinnukseen.

Epidemian huipun aikana yhtä aikaa sairaalahoidossa olisi arvion mukaan hiukan yli 900 potilasta, joista tehohoidossa 280. Mallia päivitetään jatkuvasti.

Lisää tietoa tarvitaan

On edelleen epäselvää, mikä on uuden koronaviruksen luontainen leviämiskyky ja tartuttavuus.

-Vakavamman skenaarion mukaan koronaviruksen takia sairaalahoitoa tarvitsisi epidemian aikana 15 500 potilasta, joista tehohoitoa 5 000. Tässä tapauksessa epidemian huipun aikana teho-osastoilla hoidettaisiin enimmillään yhtä aikaa arviolta 500 potilasta, professori Kari Auranen sanoo.

Ennusteet tarkentuvat myöhemmin.

THL:n tiedossa ei ole, että työikäisten henkilöiden tautitapausten vakavuus olisi Euroopassa merkittävästi noussut.

Mallinnuksessa sairaala- ja tehohoidon tarve on ennustettu epidemian 18 huippuviikolle, joista 9 viikkoa on ennen epidemian huippua ja 9 viikkoa huipun jälkeen. Epidemian pituudeksi arvioidaan nykyisillä tiedoilla 4-6 kuukautta.

Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin tekemänä. Varaa aika Medical Clinic Luxista.

Mallissa on oletettu, että sairaalaan päätyvä tartunnan saanut henkilö joutuu sairaalaan keskimäärin 10 päivän kuluttua tartunnasta. Sairaalajakson keskimääräiseksi pituudeksi on mallinnuksessa oletettu kahdeksan päivää. Tehohoitoon joutuvan potilaan oletetaan keskimäärin tarvitsevan sekä kahdeksan päivää sairaalahoitoa että kahdeksan päivää tehohoitoa. Mallissa on huomioitu, että osalla sairaalahoitojakso on vielä pidempi.

Suomen tilanne

Suomessa on todettu tähän mennessä 958 laboratoriovarmistettua koronatartuntaa. Sairaalassa on 96 ja tehohoidossa 24 henkilöä.

Koronavirukseen on Suomessa kuollut viisi henkilöä.

Kaikkia ei testata, joten todellisuudessa tartunnan saaneiden määrä voi olla yli 30-kertainen. Eniten tartuntoja on Helsingin ja Uudenmaan alueella, seuraavaksi Pirkanmaalla ja sitten Varsinais-Suomessa. Vain Kainuu on säästynyt pandemialta toistaiseksi kokonaan.

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.