Turun linja-autoasemalla tapahtui maanantaina 20.5.2024 sairauskohtaus. Hätäkeskukseen soittamisen jälkeen paikalla ollut auttaja hakeutui lähistöllä olevaan Terveystalon toimipaikkaan ja pyysi lainaksi sydäniskuria eli defibrillaattoria.

Reseptionisti sanoi soittavansa jonnekin kysyäkseen asiasta. Hän vastasi auttajalle, ettei laitetta voida antaa.

Yksityisen Terveystalon linjauksesta on noussut kova mediakohu. Nyt Terveystalo on kommentoinut asiaa tiedotteessaan.

-Olemme syvästi surullisia tapahtuneesta, sillä ihmishenki tulee meille aina ensin. Jos ihmishenki on vaarassa, meidän tulee aina tehdä kaikkemme sen pelastamiseksi ja on selvää, että niin olisi pitänyt tälläkin kertaa tehdä. Selvitämme tapahtuman perinpohjaisesti yksikön henkilökunnan kanssa, Terveystalo tiedottaa.

Terveystalo kertoo, että sillä on valtakunnalliset toimintaohjeet ja periaatteet, joiden mukaisesti hätätilanteissa tulee toimia.

Kaikki laboratoriotestit ilman lähetettä saat nyt Puhdin sivuilta eli täältä 20 prossan KEVÄT20-alekoodilla.

-Kaikilla terveydenhuollon ammattilaisillamme on ensiapuvalmius ja järjestämme säännöllisesti koulutusta henkilöstöllemme aiheesta. Tapahtuneen myötä kertaamme toimintaohjeet henkilöstömme kanssa.

Kaikki laboratoriotestit ilman lähetettä saat nyt Puhdin sivuilta eli täältä 20 prossan KEVÄT20-alekoodilla.

Poliisi on aloittanut tapaukseen liittyvän pelastustoimen laiminlyöntiä koskevan tutkinnan.