Kankaanpääläisessä Sale-marketissa asioinut lukijamme Ulla kirjoitti verkkolehtemme toimitukseen mielenkiintoisen havainnon tehtyään.

-Meillä Kankaanpäässäkin on jo muutamia koronatartuntoja. On ollut ihailtavaa huomata kuinka satakuntalainen kaupunki kuin yhteisestä signaalista ryhtyi käyttämään maskeja, Ulla kirjoittaa.

-Esimerkiksi paikallisessa S-marketissa voi sanoa, että jos viidellä prosentilla ei ole maskeja, niin 95 prosentilla on. Usein en näe yhtään maskitonta. Se on hyvä asia.

Kun Ulla sen sijaan käväisi pienessä Sale-kaupassa, häneltä loksahti suu auki – siellä maskin alla.

-Sen aikaa mitä Salessa asioin asiakkaita oli minun lisäkseni kymmenen muuta. Vain yhdellä naisella minun lisäkseni oli maski suunsa edessä. Tämä tarkoittaa siis sanoa että yhdeksällä ei ollut.

Ulla kertoo olevansa aivan pöyristynyt.

-Kauppa on pieni, ja sellaisessa jos missä luulisi maskista nimenomaan olevan hyötyä. Kymmenen asiakasta sellaisessa pienessä kaupassa pakkautuneena on selkeästi riskaabelimpaa kuin jossain isossa hehtaarihallissa S-marketissa, hän miettii.

Ulla toivoo että kaikki kankaanpääläiset alkaisivat käyttää maskia, myös pikkukaupoissa.

-Olisiko syynä se, että ajatellaan, että käyn nyt vain nopeasti jotain hakemassa tuosta pikkukaupasta, en tarvitse maskia… Mitään yhteistä nimittäjää en maskittomille löytänyt. Niin naisia kuin miehiä, keski-ikäisiä kuin nuoria, Ulla kertoo verkkolehdellemme.