Vihreiden ex-kansanedustaja, journalisti ja tietotekniikan alan tutkija Jyrki Kasvi on kuollut.

Hän kuoli myöhään eilen illalla 57-vuotiaana.

– Suru on suuri. Jyrki oli vuosikausien ajan Vihreiden kantavia voimia monissa eri rooleissa espoolaisena kuntapäättäjänä, vaikuttavana järjestötoimijana ja uraauurtavana kansanedustajana. Ennen kaikkea hän oli lukemattoman monen vihreän rakastama työtoveri ja ystävä, jäljittelemättömän mukava ja intohimoinen ihminen, sanoo vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen.

– Esitän kaikkien vihreiden puolesta osanottomme Jyrki Kasvin omaisille ja läheisille. Jyrki oli uraauurtava avoimuus-, turvallisuus- ja yhdenvertaisuuustyön tekijä, ja myös ihmisten innostaja tietokonepelien maailmaan, sanoo vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Kasvi sairasti 18 vuoden ajan virtsarakon syöpää, joka uusiutui ja levisi monta kertaa.

Kuluvan vuoden tammikuussa Kasvi sai lääkäriltään diagnoosin, ettei hoito tehoa ja tullaan siirtymään saattohoitoon.

Kasvin julkinen ilmoitus asiasta nostatti kuitenkin avuntarjousten vyöryn, jonka ansiosta Kasvi pystyi käynnistämään vielä yhdet hoidot. Ne tehosivat hyvin. Valitettavasti tehoa kesti vain muutamien kuukausien ajan.

– Lisäkuukaudet olivat kuitenkin hyvin arvokkaat, sillä niiden aikana Jyrki sai julkaistua novellikokoelman, kirjoitettua elämäkertansa ja nautittua vielä kerran kesästä rakkaalla mökillään, sanoo Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistyksen puheenjohtaja Jani Moliis.

Kuluvan vuoden keväällä perustettiin Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys. Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi nopeasti yli kahdensadan, se toimi Kasvin novellikokoelman kustantajana ja järjesti webinaarin terveydenhoidon tulevaisuudesta.

– Yhdistys jatkaa toimintaansa tavoitteenaan perustaa Jyrki Kasvin säätiö, joka jatkaisi Jyrkin elämäntyötä digitalisaation ja muiden uusien teknologioiden vastuullisen käyttöönoton edistämiseksi, Moliis kertoo.