”Väärästä valinnasta tuli mielen vankila”

0

Sofia, 22, varoittelee nuoria naisia muodikkaan sugardating-ilmiön vaaroista. Se on hänen mielestään prostituutiota.

*    *    *

Niin monia tarinoita prostituoiduista. Niin valheellisia tarinoita.

Ensin ovat tietysti ne tarinat, joissa liioitellaan holhoten, kertoen että kaikki ovat päihdeongelmaisia, paritettuja, oikeus oman kehonsa hallintaan myymällä sitä pitäisi ottaa väkisin pois… Sitten tarinat prostituution suoranaisesta ihanuudesta. Nainen hallitsee itseään ja elämäänsä, hän tienaa huimia summia ja voi päättää vapaasti elämästään.

Kumpainenkin näistä tarinoista on väärä. Minulla on siitä kokemusta.

Olen pari kuukautta sitten lopettanut prostituoidun työt mielenterveyssyistä. En vain kestänyt enää tehdä sitä työtä, johon hankkiuduin puolittain hetken mielijohteesta, puolittain pakottavasta tarpeesta, joka on raha. Tein töitä vuoden ajan ja haluan varoittaa tällä avoimella kirjoituksellani kaikkia nuoria naisia ammatin varjopuolista. Ne ovat kuin syöpä, jotka nakertavat sinut pala palalta, kunnes luhistut kokoon. Minulla tämä oli lähellä. Onneksi pääsin irti.

Olen aivan normaalista perheestä. Prostituutioon vahvasti liitettyjä stereotypioita ei kohdallani ole: en ole päihteiden väärinkäyttäjä, en tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsena. Tietysti on niin, että lapsuuteni olosuhteet ovat koulinneet ja tehneet minusta sen mitä olen. Myös prostituoituna. Tällä tahdon sanoa, että minulla on aina ollut hyvin etäinen isäsuhde. Hän on ollut ankara mies ja tiukka kasvattaja. Joskus olen jopa epäillyt onko hän oikeasti isäni, koska hän on suhtautunut minuun niin viileästi.

Kun lähdin prostituoidun työhön, minulla oli kova rahapula, jonka päätin ratkaista kertaheitolla. Se onnistuikin. Ryhdyin harjoittamaan sugardatingia. Sen on prostituutiota, vaikka monet muuta sanovat. Väitän silti, että kokemukseni lapsuudessa ajoivat minut eräällä tavalla terapoimaan itseäni prostituoidun työllä. Koska isä oli ollut aina diktatorinen hallitsija, minusta tuntuikin yllättäen, että prostituoidun työssäni minä hallitsen miehiä. Saatoin päättää keitä otan asiakkaakseni. Näin heidän kiihkonsa ja palonsa – ja ennen muuta sain sen tarvitsemani huomion, jota en koskaan isältäni saanut.

Kaikki sujui jonkin aikaa työssäni ihan hyvin, kunnes muutama kuukausi sitten tajusin, että paha oloni oli lisääntynyt suuremmaksi kuin se oli hommat aloitettuani. Olin alkanut tajuta, että olen vain peliväline, masiina, eivät miehet oikeasti olleet minusta ja huomioimisestani kiinnostuneita, vaan pelkästään kehostani ja sen eri osista. Se määritti minut. Totaalisesti. Tuntuu jälkeenpäin ajatellen aivan kohtuuttoman naiivilta tajuta, että tietenkin asia oli juuri näin. Mutta ihminen on hyvä uskottelemaan itselleen kaikenlaista. Ajattelin aloittaessani toisin.

Se mitä prostituoidun työssä koin, ei aiheuttanut minulle koskaan välitöntä uhkaa. Mutta koska minulla ja varmasti monella muullakin on suuri sosiaalisten kasvojen menettämisen pelko, se alkoi korventaa minua. Pelko kasvoi ja alkoi hallita. Ja sitä pelon tunnetta ei voi kuvata. Se vie kaiken järjen. Pelkäsin että naapurit saavat tietää, sukulaiset, ystävät. En tietenkään ollut kertonut heille mitään puuhistani.

Lopulta ratkaisin asiaa eristäytymällä. En käynyt enää ulkona juhlimassa ystävieni kanssa. Syy oli hyvin yksinkertainen: elämäni olisi tuhoutunut, jos joku tanssilattialla olisi tunnistanut minut huoraksi. ”Sinähän olet se prostituoitu.”

Rahasta jota sain ei enää ollut korvikkeeksi sille vaaran vyöhykkeellä elämiselle, missä tunsin vellovani – vailla poispääsyä. Elämästäni oli tullut piinaa, jota omat ajatukseni ruokkivat. Häpeä ja pelko vuorottelivat.

Päätin lopettaa. Se on ollut viisas päätös, ehkä viisain elämässäni. Olen onnistunut ”toipumaan” vain siten että olen muuttanut pois kaupungista toiseen, jättänyt myös fyysisesti kaiken taakseni. Yritän nyt kokoilla palikoita yhteen. Ehkä parisuhdekin voi olla mahdollinen, sillä sitä se ei prostituoidun työtä tehdessäni mitenkään voinut olla.

Olen saanut talouteni kuntoon. Hyvä niin. Prostituutiossa jäin kuitenkin outoon loukkuun, joka alkoi ahdistaa vahvasti. Ja ahdistaa se vieläkin. Se miksi nyt avaudun on kehotukseni kaikille nuorille naisille: älkää tarttuko tuohon oljenkorteen, jota mediassakin niin kovasti vääristellään ja hurmostellaan. Se vie teiltä pahimmassa tapauksessa mielenterveyden. Älkää uskoko tarinoita yhdeksästä hyvästä ja kymmenestä kauniista. Prostituoidun työ onnistuu vain, jos uskaltaa tehdä sitä avoimesti. Muuten olet omassa elämässäsi varjonäyttelijä, ilman oikeaa roolia. Sitä ei pitemmän päälle jaksa.

Juttu on julkaistu aiemmin vuonna 2015.

Jaa

Kommentoi