Peräti kolme lasta on kuollut kahden viime vuoden aikana Ikean Malm-nimisen lipaston alle.

Aiheesta uutisoivat lukuisat maailman lehdet, muun muassa The Guardian. Se kertoo, että viimeisin uhreista jäi lipaston alle pari kuukautta sitten. Tapaus sattui Yhdysvaltain Minnesotassa.

Kaksi muuta lasta kuolivat samankaltaisessa onnettomuudessa vuonna 2014.

Kaikki kuolleet ovat tämänhetkisten tietojen mukaan olleet parivuotiaita.

Ikea ei aio vetää lipastoa markkinoilta. Erikorkuisina saatava lipasto ohjeistetaan käyttömanuaalissa kiinnittämään seinään. Muutoin se voi kaatua ja olla vaarallinen.