Univaje ei ole ihmiselle terveellistä. Sen ymmärtää jokainen. Mutta mitä epäsuotuisia terveysvaikutuksia sillä lopulta on?

Asiaa on tutkittu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin ja unitutkijan Timo Partosen mukaan siten, että ihmisen annettiin nukkua viiden tunnin yöuni noin viikon ajan. Päiväunia ei sallittu.

Paino nousi tarkastelujakson aikana henkilöillä jopa yli kilon verran. Professori toteaakin, että jatkuva univaje näyttää johtavan verrattain nopeasti painon kertymiseen, vaikka kokeen aikana huolehdittiinkin päivittäin säännöllisestä liikunnasta.

Väsynyt ihminen ahmii hiilihydraatteja ja rasvaa. Siinä syy.

Toinen ongelma univajeesta on se, että verensokeri nousee. Koehenkilöiden elimistö oli turtunut haimasta erittyvän insuliinin vaikutuksille, mikä heikensi verensokerin viemistä sinne, missä sitä tarvittiin, eli solujen polttoaineeksi.