Hyvinkään ammuskelussa vakavasti loukkaantunut Heidi Foxell on saanut lääkäriltään syöpäänsä koskevia uusia tietoja, jotka tuovat helpotusta vuosien koettelemusten keskelle. Foxell kertoo asiasta Instagram-tilillään.
Foxellilla todettiin aiemmin leukemia, joka saatiin pysymään kurissa lääkityksellä. Pitkään käytetty lääke kuitenkin alkoi ajan mittaan rasittaa munuaisia niin paljon, että sen käyttö oli lopetettava.
– Oli pakko lopettaa syöpälääkitys, koska se vaikutti mun munuaisiin, Foxell kirjoittaa.
Lääkityksen lopettaminen herätti luonnollisesti suurta huolta. Syöpähoito oli ollut tauolla lähes kaksi kuukautta, ja Foxell kertoo pelänneensä, mitä tauko tarkoittaisi tautitilanteen kannalta.
Nyt viimeisimmät koetulokset ovat kuitenkin tuoneet helpotusta.
Seksuaaliterveys on tärkeä asia – uskallatko kurkistaa ja tutustua?
– Arvot eivät olleet liikkuneet niistä arvoista, joissa syöpäjäännös on pyörinyt viime vuosina, Foxell kertoo lääkärinsä kanssa käymästään keskustelusta.
Myös muita myönteisiä terveysuutisia on tullut. Nesteenpoistolääkitystä ei ole tarvinnut käyttää enää helmikuun jälkeen, turvotus on vähentynyt, ja munuaisten tila on jopa hieman parantunut. Proteiinin määrä virtsassa oli sekin laskenut.
Foxell kuvaa tunnettaan valtavaksi helpotukseksi.
– Ihan kuin keuhkojen päältä ois noussut 100 kilon paino, hän kiteyttää.
Foxell aikoo nyt keskittyä kuntoutumiseensa ja erityisesti nuorisotyöhön, joka on hänen mukaansa lähtenyt hienosti liikkeelle. Hän kertoo nauttivansa tavallisesta arjesta ja haluavansa elää hetkessä.
– Elän tänään, koska huominen on huomenna, Foxell toteaa.