Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä. Etenkin, jos lapsen paino on noussut, kokevat vanhemmat huolta, harmitusta, syyllisyyttä ja turhautumistakin sekä avun...
Suomessa tehdään vuosittain yli 20 000 tekonivelleikkausta ja väestön ikääntymisen ja työurien pitenemisen myötä leikkausten tarpeen on arvioitu kasvavan vuoteen 2060 mennessä...
Mielenterveyden häiriöt koskettavat monia suomalaisia taustasta riippumatta. Riski sairastua on kuitenkin huomattavasti suurempi matalammassa sosioekonomisessa asemassa olevilla, selvisi tuoreessa tutkimuksessa.
Yli neljännes kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on humalassa ajaneen kuljettajan aiheuttamia. Kuolonkolarin aiheuttaneista alkoholirattijuopoista joka kolmannella on tilillään aiempia rattijuopumustuomioita. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat esittävät...
Ozempic-valmisteen saatavuudessa on ollut ongelmia vuoden 2022 elokuusta alkaen. Saatavuushäiriön kesto on aina ilmoitettu määräajaksi, mutta sitä on jouduttu jatkamaan. Tämänhetkinen saatavuushäiriöilmoitus...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alustavan analyysin mukaan koronarokotuksilla estettiin yli 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa ajalla 27.12.2020–31.3.2022.
Arvostettu American Journal of Cardiology -lehti kirjoittaa Yalen yliopiston tutkijoiden tekemästä huomiosta.
Tutkijoiden mukaan helppo ja yksinkertainen testi omalla peukalolla...
MIELI ry:n Nuorten hyvinvointiohjelma sisältää toimenpiteet 13–28-vuotiaiden nuorten mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi. Ohjelmaa on ollut rakentamassa 142 nuorten voinnista huolta kantavaa tahoa.
Välipäivinä on kiva ulkoilla, kun säät antavat siihen mahdollisuuden. Myös kinkut ja muut jouluruuat sulavat kätevästi.
Yhdistä kinkunsulattelulenkkiin eli...
Kolme neljästä kunnasta pystyi syyskuussa vastaamaan iäkkäiden kiireettömään ympärivuorokautisen asumis- ja laitospalvelujen tarpeeseen kolmen kuukauden lakisääteisessä määräajassa.
Terveyden...
Monista tv-yhteyksistä tuttu Henna Kalinainen on jo viidettä päivää sairaalahoidossa. Hän on kertonut asiasta sosiaalisen median seuraajilleen. Instan sometarinakuvassa Henna poseeraa vakavan...
Aika usein nähdään mediassa puhuttavan mikrokokoisista miesten sukupuolielimistä ongelman aiheuttajina. Kokonaan unholaan jää se, että myös jättikokoiset fallokset aiheuttavat ankeutta kantajilleen.
Vanhusten hoivan ja kotipalvelun tasosta käydään jatkuvasti keskustelua. Maakuntalehtien omistama Uutissuomalainen-tietopalvelu on julkaissut pääsiäisenä alkuvuoden luetuimpia juttuja.
Yksi luetuimmista...