Iltalehti kirjoittaa laulajana hyvin muistettavan Kisu Jernströmin tämänhetkisestä voinnista.
Kisulle, 73, tehtiin viime vuonna iskeneen syövän jälkeen Suomessa koskaan aiemmin suorittamaton leikkausoperaatio.
Kyse oli ruokatorven ja vatsalaukun sarkooman leikkauksesta.
Kisu on nyt avannut tilannettaan Iltalehdelle:
-Kyllähän se kävi mielessä, että mitä jos tästä ei selviä. Usko oli kuitenkin koko ajan kova, ja lääkärit tekivät parhaansa. Se oli vaikea prosessi, joka päättyi hyvin, Kisu kertoo Iltalehdelle.
– Voin sanoa, että nyt voin hyvin. Se oli iso juttu, mitä tapahtui viime vuonna. Kestää todella kauan, että sellaisesta kuntoutuu. Niin rajut hoidot vaikuttavat ihmiseen pitkän aikaa. Kun tämä toinen syöpä tuli, kuntoni romahti kokonaan. On vaikeaa päästä siihen kuntoon, jossa olin aikaisemmin. Aina tulee joku takapakki. Olen ollut alttiimpi saamaan flunssia.
Vuonna 2020 Jernströmillä todettiin syöpä alanielussa. Siitä hän parani.
Kisu katsoo rohkeasti tulevaisuuteen. Vaikka vielä ei juosta ja hölkätä, niin hän uskoo elämän voittavan.