Tanssikansan rakastama ja erittäin suosittu lavatähti Mikko Mäkeläinen voi huoletta katsella kevään keikkakalenteriaan. Siinä on jo paljon merkintöjä kesään asti, ja lista täyttyy koko ajan.
Mikko elää elämänsä parasta aikaa ja kertoo tämänhetkisistä kuulumisistaan painetussa Hymy-lehdessä. Jutussa Mikko myöntää rehellisesti olevansa toipuva alkoholisti. Avun hän sai Minnesota-hoidosta.
Alkoholi kuului normaalina asiana perhe-elämään jo Mikon kotona, lapsuudessa.
– Minä ja sisareni totuimme, että se kuului asiaan. Sitten keikkakiireet, pitkät matkat bussissa ja viikon työputket laivoilla jotenkin sumensivat ajatusmaailman. Se oli yhtä juhlaa. Jo keikkabussissa piti korkata. Laivalla oli joka ilta uudet bileet, kun virkeät matkustajat astuivat laivaan pitämään hauskaa, hän muistelee Hymylle.
Mikon äiti kuoli syöpään vuonna 2013.
– Se lisäsi kupin ottoa, Mikko sanoo Hymyssä.
Sitten bändiläiset ja lähipiiri alkoivat jo vihjailla, että nyt miehelle maistuu liikaa. Pysäyttävin oli kuitenkin vaimon uhkaus erosta.
– Jännitti valtavasti mennä sinne (Minnesota-hoitoon). Ajattelin, että pystynkö. Kahden hengen huoneissa siellä asuttiin kuukausi, ja hoitoon kuului sitten 11 kuukauden jatkohoitojakso tapaamisineen. Menetelmään kuului muun muassa kuulla läheisten kommentteja siitä, millainen olen ollut humalassa. Itse ei saanut sanoa mitään, piti vain kuunnella. Kutsuin sitä hellän leikkisästi juoppoakatemiaksi.
Uusi elämä on täynnä mielekästä tekemistä, kuten urheilua. Mäkeläinen kertoo Hymylle, että kaikenlainen velttous, asioiden siirtäminen tulevaisuuteen, äreys ja lyhytjännitteisyys loistavat nyttemmin poissaolollaan.
Apteekkituotteet luotettavasti suomalaisesta Apteekkituotteet.fistä, tästä kauppaan!
Mikä Minnesota?
Minnesota-malli on alun perin Yhdysvalloissa kehitetty alkoholismin hoitofilosofia. Se sai alkunsa Minnesotan osavaltion alueella käynnistyneistä kokeiluista. Hoidon tavoitteena on päihteetön elämä. Minnesota-malli on enemmän ihmisen voimavaroihin luottava koulutusohjelma kuin terapiamuoto. Mallin kantavia ajatuksia ovat:
- Päihderiippuvuus on sairaus, ja siihen sairastuneita henkilöitä tulee hoitaa kaikin käytettävissä olevin voimavaroin.
- Päihderiippuvaisia tulee kohdella tasavertaisina ihmisinä.
- Hoidon tulee olla kokonaisvaltaista eli sen tulee tukea toipumista fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti.
- Tavoitteena on päihteettömyys ja luova elämäntapa.
Apteekkituotteet luotettavasti suomalaisesta Apteekkituotteet.fistä, tästä kauppaan!