Arjen tavaroissa voi vaania kemikaalipaholainen. Suomessa kuntoiluvälineistä on löytynyt liiallisia määriä kemikaaleja, jotka voivat altistaa syövälle tai lisääntymisongelmille. Löydön teki ja siitä kertoo Tulli.

Tulli on valvonut tänä keväänä yhteensä yli neljääkymmentä työkalua ja kuntoiluvälinettä, joista neljän tuotteen pääsy myyntiin on nyt estetty.

Syynä ovat ftalaatit ja PAH-yhdisteet. Ftalaatteja käytetään muun muassa muovin pehmentämiseen ja PAH-yhdisteitä syntyy materiaalien valmistusprosesseissa. PAH-yhdisteiden liiallinen määrä altistaa syövälle.

– Arjessa, kuten remontoidessa tai kuntoillessa, voimme altistua ihokosketuksen kautta monenlaisille kemiallisille yhdisteille. Tutkimusten mukaan kielletyille ftalaateille altistumisen epäillään häiritsevän hormonitoimintaa ja niiden liiallinen määrä on yhdistetty lisääntymisen ongelmiin. Metallien epäpuhtautena esiintyvä lyijy voi aiheuttaa hermosto-oireita, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Savander sanoo.

Hylätyt tuotteet olivat esimerkiksi pesäpallovälineitä, pihtejä ja muita työkaluja, jotka oli valmistettu Kiinassa ja Pakistanissa. Lisäksi muutamille urheilutarvikkeille annettiin huomautus pakkausmerkintöjen virheellisten CE-merkintöjen takia.

Kuntoiluvälineiden muoviosien yleisin ongelma ovat aiemminkin olleet ftalaatit, joita on löytynyt hyppynaruista, sulka- ja pesäpallovälineistä, hierontapalloista ja käsipainoista. Työkalujen muovi- ja kumiosien yleisimmät ongelmat olivat PAH-yhdisteiden lisäksi niin ikään ftalaatit, joita löytyi eräistä pihdeistä, työkalusarjasalkuista ja saksista.

Parin viime vuoden aikana valvotuista tuotteista on löytynyt lisäksi liiallisia määriä raskasmetalleja, kuten lyijyä, kadmiumia ja nikkeliä.

Valtaosa Tullin valvomista kulutustavaroista oli valmistettu Kiinassa. Muista maista kulutustavaroita tuodaan Suomeen vain vähän.

– Elintarvikkeissa omavalvontatutkimus on jo vakiintunut käytäntö, toisin kuin kulutustavaroissa. Kuluttaja ei voi valitettavasti haistaa tai muulla tavalla aistia useimpia haitallisia yhdisteitä tai aineita. Tuotteita kuluttajille myyvät yritykset luottavat puolestaan esimerkiksi valmistajan väitteisiin ja tutkimustuloksiin, Savander sanoo.

Tulli valvoo yksityiseen käyttöön maahantuotavia kulutustavaroita ympärivuotisesti.