Lauran kohtalo on omiaan muistuttamaan polttoaineella ja kaasulla toimivien laitteiden vaarallisuudesta. Pieni ajatusvirhe voi johtaa järkyttäviin seurauksiin ja elinikäisiin vammoihin.
Schüttorfissa, Saksassa asuvan Laura Mecklenburgin, 22, elämä sai karmaisevalla tavalla aivan eri suunnan heti täysi-ikäistymisen jälkeen. Viisi vuotta sitten hänet kutsuttiin grillaamaan entisen poikaystävänsä kotipihalle. Terassilla ollut lämmitin sytytettiin illan viilentyessä palamaan.
Jossain vaiheessa polttoaine loppui. Ex-poikaystävän äitipuoli ei ymmärtänyt odottaa tarpeeksi kauan ennen kuin hän ryhtyi lisäämään bioetanolia laitteeseen. Kuumuuden seurauksena lämmitin räjähti ja Lauran vaatteet syttyivät tuleen.
-Muistan onnettomuudesta edelleen kaikki yksityiskohdat. Muistan, kuinka huusin kauhuissani. Olin aivan varma, että kuolen. Ajattelin kohtaloani tilanteessa pikkutarkasti, vaikka yritin samalla sammuttaa liekkejä. Muistan miettineeni sitä, miksi minun pitää kuolla näin julmalla tavalla, Laura muistelee järkyttävää tilannetta.
Hän kertoo kokeneensa myös ilmiön, jota monet lähellä kuolemaa käyneet kuvailevat.
-Näin vasemmalla puolellani valon, joka ikään kuin kutsui minua luokseen. Valosta hehkui positiivista energiaa ja minulle tuli tunne, että siihen suuntaan olisi helppo mennä. Tajusin, että minun on päätettävä, lähdenkö valoa kohti vai haluanko elää.
”Miksen saanut kuolla?”
Lopulta Lauran ex-poikaystävän isä sai liekit sammumaan. Paikalle hälytetty lääkintähelikopteri lennätti hänet sairaalaan. Laura vaivutettiin koomaan viikoksi toisen ja kolmannen asteen palovammojen vuoksi.
-Kun minut herätettiin, muistin heti kaiken onnettomuudesta. En pystynyt olemaan kiitollinen selviämisestäni, koska olin niin valtavissa tuskissa. Päinvastoin ajattelin, miksen saanut kuolla.
Laura kuvaileekin, että onnettomuuden jälkeiset ajat olivat huomattavasti traumaattisempi kokemus kuin itse tuleen syttyminen. Hän joutui opettelemaan uudelleen kävelemään, syömään ja juomaan. Lisäksi hänen oli kirjaimellisesti katsottava, kun hänen kammottavat palovammansa kasvoivat pikkuhiljaa umpeen. Laura kävi läpi kuusi eri leikkausta, joissa tehtiin yhteensä 14 ihonsiirtoa. Ihoa siirrettiin useissa osissa reisien alueelta käsiin.
-Jotenkin kuitenkin selvisin siitä kaikesta kivuista huolimatta. Hoitajat sekä lääkärit olivat todella kannustavia, ja perheeni tuki oli luonnollisesti kaikki kaikessa. Siinä mielessä olin onnekas, että ihon paranemisessa ei ollut ongelmia ja asiat etenivät koko ajan.
Laura oli sairaalahoidossa yli kuusi viikkoa. Sen jälkeen edessä oli vielä kahden kuukauden kuntoutusjakso.
Tuska vaihtui kiitollisuudeksi
Neljä vuotta onnettomuuden jälkeen Laura on kuitenkin tyytyväisempi elämäänsä kuin koskaan.
-Tämän ansiosta osaan arvostaa pieniä asioita, aikaisemmin en siihen kyennyt. Elän kaikin puolin täydempää elämää, koska jouduin jo nuorena ymmärtämään, ettei mikään ole itsestään selvää.
Laura jakaa ahkerasti sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa hurjat arvet saavat näkyä. Hän haluaa näin kannustaa muitakin olemaan rohkeasti oma itsensä. Pääosin seuraajien kommentit ovat positiivisia, mutta arvostelijoitakin löytyy.
-Jotkut kirjoittavat minun olevan ällöttävä. Lisäksi toiset väittävät arpien esittelemisen olevan huomion hakemista. Minulle kyse on vain siitä, että haluan osoittaa jokaisen olevan kaunis omalla tavallaan. Näen arpeni erityisinä tatuointeina, jotka kertovat seuraajilleni selviytymistarinan.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä arvista, vaan onnettomuuden seuraukset tulevat kulkemaan Lauran mukana koko loppuelämän. Hän joutuu käyttämään päivittäin aurinkorasvaa, koska hänen ihonsa on erittäin herkkä uv-säteilylle. Lisäksi hänen on pukeuduttava erikoisvalmisteisiin alusvaatteisiin. Myös ihonsiirtoleikkauksia on edelleen läpikäytävänä, vaikka akuutti vaihe onkin ohi.