Polvilumpion sijoiltaanmeno on yleinen vamma varsinkin nuorilla ja fyysisesti aktiivisilla aikuisilla. Sijoiltaanmenon uusiutumisen riski on hoitomuodosta riippumatta 20–60 prosenttia, ja monille potilaille jää pitkäaikaisia oireita, jotka vaikuttavat aktiivisuuteen. Väitöskirjassaan ortopedi Essi Honkonen on tutkinut tekijöitä, jotka auttavat valitsemaan oikean hoitomuodon ja ennakoimaan mahdollisia haasteita.
Konservatiivisesti eli ei-leikkauksellisesti hoidettavien polvilumpion sijoiltaanmenojen osalta ei ole tutkimusnäyttöä siitä, mikä hoitomuoto tuottaisi parhaan mahdollisen tuloksen ja vähentäisi sijoiltaanmenon uusiutumisen riskiä. Essi Honkonen toi asiaan lisävaloaväitöstutkimuksessaan.
Tapaus polvituki
Honkosen tutkimuksen mukaan liikettä rajoittavaa polvitukea käyttäneillä potilailla polvilumpion uusintasijoiltaanmenojen ilmaantuvuus ei ollut kolmen vuoden seurannan aikana pienempi kuin neopreenistä valmistettua, vapaan liikealan sallivaa polvitukea käyttäneillä potilailla.
Sen sijaan liikerajoitteista polvitukea käyttäneillä potilailla polvilumpion uusintasijoiltaanmenot ilmaantuivat aiemmin kuin vapaan liikealan sallivaa polvitukea käyttäneillä potilailla.
Lisäksi polven liikelaajuuden rajoittaminen polvituella aiheutti enemmän nelipäisen reisilihaksen surkastumista ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, ja potilaiden toiminnalliset tulokset olivat alhaisemmat vielä kuusi kuukautta vamman jälkeen.
Laboratoriotestit ilman lääkärin lähetettä – lue miten helppoa
– Edelleen on kiistanalaista, ketkä potilaat hyötyvät leikkaushoidosta jo ensimmäisen sijoiltaanmenon jälkeen. Sijoiltaanmenon taustalla on usein altistavia rakenteellisia poikkeavuuksia, kuten reisiluun korostunut sisäkierto. Leikkausta suunniteltaessa anatomisten poikkeavuuksien huomioiminen on oleellista onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi, Honkonen sanoo.
Rustovauriot valitettavan yleisiä myöhemminkin
Väitöstutkimuksessaan Honkonen havaitsi, että reisiluun sisäkierto on merkittävästi korostunut potilailla, joilla polvilumpion sijoiltaanmenot ovat molemmin puoleisia.
Kun polvilumpio menee sijoiltaan, merkittävälle osalla potilasta syntyy rustovaurioita. Honkosen tutkimuksessa potilaille tehtiin uusi polven magneettikuvaus kahdeksan vuotta ensimmäisen polvilumpion sijoiltaanmenon jälkeen.
Magneettikuvissa kaikki alkuperäiset rustovauriot olivat edelleen havaittavissa. Lisäksi kaikille potilaille, joilla ei havaittu rustovauriota ensimmäisessä magneettikuvassa, kehittyi seurannan aikana vaihtelevan asteisia rustovaurioita. Yli puolella heistä rustovauriot olivat huomattavia tai vaikeita.
– Tulokset vahvistavat, että polvilumpion sijoiltaanmeno on merkittävä vamma, joka vaikuttaa polven eri rakenteisiin ja saattaa heikentää fyysistä suorituskykyä vuosia alkuperäisen tapaturman jälkeen. Tutkimuksen ja hoidon laadun parantaminen lisää paitsi potilastyytyväisyyttä myös kustannustehokkuutta, Honkonen toteaa.
Essi Honkonen on tamperelainen ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri. Hän työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jossa hän hoitaa tapaturmapotilaiden lantion alueen ja alaraajojen murtumia sekä muita vakavia vammoja.
Laboratoriotestit ilman lääkärin lähetettä – lue miten helppoa
Lääketieteen lisensiaatti Essi Honkosen lääketieteen ja kirurgian alaan kuuluva väitöskirja Non-operative Management of Traumatic Patellar Dislocation – Analysis of Risk Factors and Cartilage Deterioration tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa tammikuun lopulla.