40-vuotias Sari kertoo tarinansa sivustomme Oma tarina -osuudessa. Osallistu keskusteluun tarinan alapuolella olevassa kommenttiosuudessa tai sosiaalisessa mediassa. Mitä sinun mielestäsi pitäisi Sarin perheineen tehdä. Tässä Sarin tarina:

.. .. .. .. ..

”Muutama päivä sitten anoppi oli jälleen oven takana, tai ei oven takana vaan rynnisti suoraan tupaan. Meillä maalla on päivisin ovet lukosta auki.

Hänellä oli käsissään lappusia, jotka hän heitti pöydälle kysyen saitteko tekin nämä. Kyse oli valtion joka kotiin lähettämästä koronakirjeestä. Alkoi senaikainen räksytys, johon olimme tottuneet:

-On tämä kyllä. Ihmisiä ahdistetaan nurkkaan. Minä en ainakaan aio normielämääni estää. Ei täällä mailla mitään koronaa ole, eikä varmaan tulekaan. Sitä paitsi joka vuosi kuolee influenssaan viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin tuohon koronaan on Suomessa kuollut.

Puhelu on lähinnä yksinpuhelua, sillä siihen ei kannata vastata. Yli 70-vuotias anoppini on jäärä. Hän on aina oikeassa. Hän asuu puolisoineen viiden kilometrin päässä meistä, ja polkee pyörällä jatkuvasti tontillemme. Tähän on jo saanut tottua, ja siitä on perheessä puhuttukin, että se kiusaa minua. Mutta itsepähän rakensimme talomme tähän lähelle.

Kun käymme töissä ja matkailemmekin paljon, anopin läsnäolo ei ole niin paljon päässyt vaivaamaan, mutta nyt se vaivaa, kun on tämä koronakriisi. Meistä molemmat tekevät etätöitä, puolisoni työskentelee arkkitehtuurin parissa ja minä taas voin tehdä markkinointihommia kotona. Tällaiset vierailut keskeyttävät päivän, mutta enemmän minua ärsyttää tuo piittamattomuus yli 70-vuotiaille suositellun karanteenin kohdalla. Häntä se ei koske.

ETÄLÄÄKÄRI – edullinen ja aina lähelläsi, Klinikka Lux

Hän kuljeskelee tontillamme tekemässä puhdetöitään ja kulkee tupaan ihan miten sattuu.

Paitsi ärsyttää ja kiukuttaa niin myös pelottaa. Minulla on astmaattisuutta, ja onhan tuo tauti tarttunut nuorempiinkin ja käynyt vakavaksi. Hän kuljeskelee täällä alvariinsa, ja käy myös kaupoissa lähes joka päivä, koska on jonkinlainen ostosmaanikko aina ollut. Minua pelottaa että hän tuo koronan kämppäämme, vaikka itse olemme koronakaranteenissa aivan oma-aloitteisesti.

Itsepintainen anoppini ei tunnu piittaavan pätkääkään omasta sairastumisen mahdollisuudestaan. Hänellä on diabetes ja sydänvikaakin, mutta ei pelota. Eikä hän näytä ajattelevan myöskään puolisonsa puolesta. Hänellä on ikää vieläkin enemmän.

Mutta kun he ovat yhdessä linjassa koronaa vastaan. He eivät tartuta kuulemma kehenkään. Eikä se heihin tartu. Ja heitä ei voi pakottaa olemaan kotona.

Olemme hieman vihjailleet, että pysyisi poissa. Mieheni ei uskalla sanoa äidilleen tomerasti. Leikin varjolla olemme yrittäneet asiaa lähestyä, mutta ei usko niin ei usko. Pitääkö tässä koronan takia uhrata anoppisuhde kokonaan, vai mitä pitäisi tehdä?

Olen miettinyt että pitäisikö tässä alkaa oikeasti teeskennellä sairasta? Josko tulisi silloin järkiinsä, vai tulisiko silloinkaan. Minä mietin että mistä tämä jääräpäisyys kumpuaa? Kutsun sitä ihan suoranaiseksi tyhmyydeksi. Mitä tässä pitäisi tehdä?”

Apteekkituotteet luotettavasta suomalaisesta verkkokaupasta – tilaa nyt.