Viihdemanageri Lasse Norres kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa muutamia päiviä sitten ikäviä uutisia.
Hän on kuolemansairas. Lääkäri oli todennut, ettei Lasse välttämättä näe joulua. Hänellä on syöpä.
Nyt Laasen someseinä täyttyy vinhaa vauhtia muistosanoista.
Asiaa voi pitää makaaberinakin, sillä eihän Norres ole kuollut. Mutta nykyisin moni haluaa ilmaista kiitoksensa jo eläessä eikä pois nukkuessa.
-Liian usein keskuudestamme poistuneita muistellaan vasta sitten, kun he ovat poistuneet. Minä en halua tehdä niin vaan muistella jo nyt, toteaa eräs pitkän linjan media-ammattilainen Lassen somesivuilla.
Esimerkiksi takavuosien Hyvät herrat -ohjelmasta tuttu Billy Carson kiittää Lassea avioliitostaan
– En koskaan unohda sitä, kun veit minut katsomaan Melrosen keikkaa Cafe Metropolissa vuonna 1986. Silloin tapasin Annen ensimmäistä kertaa…. ja olemme yhä 37 vuoden jälkeen naimisissa. Kiitos, vanha ystävä, Carson lausuu.
Monet muutkin ystävät ja työtoverit ovat päättäneet avata sanaisan arkkunsa, kun Lasse vielä voi sanoihin tarttua.
-Muistokirjoitus elävästä elämäni ihmisestä on myös jotenkin ristiriitainen, mutta teen sen, koska muutkin Lassen valovoimassa eläneet ovat niin tehneet. Ehkä kaipaan myös joukkolohdutusta. Läsnä on myös arvostus, kunnioitus ja kiitollisuus sekä ymmärrys sitä kohtaan, että ilman Lassea mun elämä olisi mennyt ihan toisin. Olkoon tämä tarpeeksi pätevä syy osallistua, kirjoittaa eräs.
Mitä mieltä sinä olet tällaisesta ilmiöstä?
