Ilta-Sanomat uutisoi mielenkiintoisesta tutkimustuloksesta, joka julkaistiin arvostetussa Nature-tiedejulkaisussa. Myös esimerkiksi Guardian-lehti on kirjoittanut aiheesta.
Tutkimukseen osallistuneiden määrä ei ole suuren suuri, vain 108 ihmistä, mutta jotain osviittaa 25-75-vuotiaiden tutkittavien elämä tutkijoille antoi.
Tutkijat päätyivät siihen tulokseen, ettei ikääntyminen ole lineaarisen tasaista, vaan tapahtuu hyppäyksittäin. Ja itse asiassa parissa isommassa hyppäyksessä tapahtuvat suurimmat muutokset.
Tutkimus havaitsi, että ensimmäinen ikääntymishyppäys nähdään noin 44 vuoden iässä, ja toinen tapahtuu noin 60 vuoden iässä.
Tutkijat tutkivat yhteensä 135 000 ihmiskehon molekyyliä ja tarkkailivat niissä tapahtuvia muutoksia.
Ensimmäisessä vaiheessa, nelikymppisenä, tehtiin havaintoja esimerkiksi rasva-aineenvaihdunnan ja alkoholin aineenvaihdunnan suhteen. Myös sydän- ja verisuoniasiat nousivat tapetille.
Kuusikymppisenä taas tehtiin immunologisia havaintoja ja esimerkiksi munuaisiin liittyviä ikääntymismuutoksia.
Iho ja lihakset vanhenivat molemmissa ”kiihtymisvaiheissa”.