77-vuotias Neil Hardwick on tullut Hymyn haastattelussa julkisuuteen ja kertoo avoimesti terveydentilastaan.
Pää toimii, mutta keho ei enää.
Mies muistetaan sarjoista kuten Tankki täyteen, Reinikainen ja Sisko ja sen veli. Neil Hardwick oli aikanaan kaiketi Suomen tunnetuin brittiläinen. Nyt hän on pysytellyt vuosia poissa julkisuudesta – kunnes kertoi nyky-elämästään Hymy-lehdelle.
Hardwickilla on selkärankavamma, joka on johtanut pysyvään liikuntakyvyn heikkenemiseen. Hän liikkuu pyörätuolilla ja kertoo kärsivänsä kovista kivuista.
”Kynä ei pysy kädessä”
Hermovaurioista johtuva neuropatia vaikeuttaa liikkumista, kirjoittamista ja lukemista.
– Kynä ei pysy kädessä kunnolla. Oikea silmäkään ei toimi kauhean hyvin. Tietokoneen näytöltä pystyn lukemaan suurennettua tekstiä, mutta kirjoja en, Hardwick sanoo Hymyssä.
Leikkaus ei ole mahdollinen. Siihen liittyisi riski vakavasta komplikaatiosta – neliraajahalvauksesta. Sen vuoksi Hardwick ei aio mennä leikkaukseen.
Televisiota ei ole – palautetta tulee silti
Neil Hardwick ei omista televisiota eikä ole katsonut ohjelmia lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Omien töidensä perintö elää kuitenkin edelleen.
– Tankki täyteen -sarjaa kehutaan edelleen. En ymmärrä miksi. Mutta kai niissä hahmoissa jotain rakastettavaa on. Näyttelijöiden roolitukset menivät siinä nappiin, Hardwick sanoo.
