Monille on lapsuudessa kerrottu silkkana faktana, että liikaa mansikoita syömällä voi saada kuumeen.
Onko kyseessä tosi vai taru?
Sikäli mansikkakuume on tarua, että lääketiede ei sitä tunne eikä tunnusta, vaikka se onkin joissakin lähteissä mainittu tila, jonka katsotaan voivan tulla mansikoiden liiallisesta nauttimisesta.
Oireina on puhuttu kovasta kuumeesta, joka kuitenkin kestää vain lyhyen aikaa, sekä väsymyksestä.
Oireet ovat hyvin samantapaiset kuin lämpöhalvauksessa.
Mansikkakuumeen olemassaolo itsenäisenä tautina onkin hyvin kyseenalainen. Lukuisia teorioita sille on esitetty, ja sinänsä ihan järkeenkäypiäkin.
Yksi niistä on se, että kun ihmiset ovat olleet mansikkapelloilla kuumassa säässä poimimassa marjoja ja syöneetkin niitä, he ovat saaneet lämpöhalvauksen, joka on tulkittu sitten mansikoiden syömisen syyksi.
Mansikoiden syömistä on saatettu myös takavuosikymmeninä vanhempien toimesta hillitä lasten kohdalla kertomalla legendaa mansikkakuumeesta: älä syö liikaa tai tulee mansikkakuume. Tämä on sitten voinut siirtyä sukupolvelta toiselle.
Allergologian erikoislääkäri Carl Kyrklund on todennut myös, että joidenkin teorioiden mukaan huono olo aiheutuu siitä, kun kuumana päivänä syö paljon mansikoita, jotka poistavat nestettä kehosta. Lapsilla kuivumisen vaikutukset voivat tulla herkemmin esiin.
Mitään tietellistä näyttöä mansikkakuumeesta siis ei ole. Ja se on täysin suomalainen ilmiökin kaiken lisäksi.