Poliisi tiedottaa Espoossa lokakuussa tapahtuneesta onnettomuudesta. Mieshenkilö oli tapaturman seurauksena pudonnut junaraiteelle. Poliisin mukaan kansalaisilla oli mahdollisuus toimia hänen auttamisekseen, mutta ihmiset eivät tehneet mitään uhrin eteen.

Poliisin mukaan juna-asemalla oli jopa paljon liikehdintää tuona aikana.

− Junaa laiturialueella odottamassa olleet olisivat voineet taulusta katsomalla huomata, että junan saapumiseen on aikaa muutamia minuutteja. Poliisin näkemyksen mukaan heillä olisi ollut mahdollisuus vähintään hälyttää apua välittömästi, rikosylikonstaapeli Kai Friman toteaa julkisuuteen.

− Vähintä, mitä junaraiteella tapahtuvan vaaratilanteen huomatessaan voi tehdä, on soittaa välittömästi hätänumeroon 112. Mahdollisuuksien mukaan sivulliset voivat myös pyrkiä herättämään junakuljettajan huomion esimerkiksi heiluttamalla kättä, valmiuspäällikkö Arto Muukkonen Väylävirastosta ohjeistaa.

Mies jäi junan alle. Onneksi hän selvisi törmäyksestä hengissä. Hengenlähtö oli poliisin mukaan hiuskarvan varassa.

Radalle ei kuitenkaan ole suositeltavaa mennä, poliisi muistuttaa.

Poliisin mukaan hengenvaarassa olevan auttamisesta on säädetty laissa. Pahimmassa tapauksessa toisen hätään jättänyt syyllistyy pelastustoimen laiminlyöntiin. Rangaistuksena on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta