Pirkon mielipide julkaistaan lyhentämättömänä. Ota kantaa kirjoitukseen Facebook-sivuillamme.

—

Mieheni kuoli syöpään muutama kuukausi sitten. Elin vierellä loppuun asti ja näin sellaista, mitä en olisi uskonut kenenkään joutuvan kokemaan nykyaikaisessa terveydenhuollossa. Hän oli vahva, sisukas ja alkuun jopa toiveikas, mutta viimeisten viikkojen aikana kipu vei häneltä kaiken.

Me omaisetkin pyysimme lisälääkitystä useaan otteeseen, ja perustelimme, ettei hän enää jaksanut. Silti lääkeannokset pysyivät mielestämme maltillisina, lähes varovaisina.

Hoitajat tekivät parhaansa, siitä en syytä heitä, mutta päätösvalta ei ollut heillä. Näin vierestä kuinka hän lopulta pelkäsi jokaista yötä, koska tiesi kivun palaavan.

Kun ihminen on siinä pisteessä, ettei pysty enää nukkumaan ja olemaan ollenkaan ilman tuskaa, ei minun mielestäni voi vedota siihen, että elämä on itseisarvoinen riippumatta laadusta. Kristillinen kanta on se, että elämä on lahja ja että jokaisella hetkellä on tarkoitus. Kunnioitan tätä näkemystä. Olen kasvanut kodissa, jossa rukoiltiin ja jossa kuolemaa pidettiin siirtymänä. Mutta en usko, että Jumalan tahto on katsoa vierestä, kun ihminen kärsii turhaan, kun kaikki hoitokeinot on käytetty ja kun jäljellä on vain tuska, jota välteltäisiin missä tahansa muussa tilanteessa.

Mieheni pyysi loppuvaiheessa, että hänet saisi päästää täältä pois, ettei hänen tarvitsisi enää taistella sellaista taistelua, jota hän ei voinut voittaa. Lääkärillä ei ollut siihen valtuuksia. Laki Suomessa kieltää avun, joka olisi lopettanut hänen kärsimyksensä lempeästi ja hallitusti. Se, että istuin hänen vieressään ja pidin kädestä kiinni kun hänellä oli kipuja, on asia, joka ei katoa mielestäni koskaan.

Olen tekemässä kantelua saadakseni vastauksia ja jotta kukaan muu ei joutuisi samanlaiseen tilanteeseen. Mutta kantelu ei muuta mennyttä. Siksi kirjoitan tämän. Eutanasia ei ole kuoleman ihannointia, vaan ihmisarvon tunnustamista tilanteessa, jossa mikään muu ei enää auta. Se antaa mahdollisuuden päättää elämä arvokkaasti, ilman kauhua ja kohtuutonta kipua. En halua, että yksikään perhe joutuu seuraamaan rakkaansa riutumista, kun apu olisi periaatteessa olemassa mutta laillisesti estetty. Meidän on uskallettava myöntää: ketään ei saa pakottaa kärsimään loppuaan myöten. Siksi eutanasia on laillistettava.

Pirkko M