Joulukuussa Suomeen avattiin erikoinen palvelukonsepti. Kyseessä on verkossa toimiva yksityinen etälääkäri, joka ei maksa asiakkaalle mitään.

Dokport-nimisen palvelun kehitti diplomi-insinööritaustainen Juha Sipilä, jonka vaimo Anna Sipilä toimii yhtiön perustajalääkärinä ja lääketieteellisenä johtajana.

Kuinka palvelu toimii? Siten, että asiakas kirjautuu pankkitunnuksin palveluun sisään ja vastaa kysymyksiin oireistaan. Tämän jälkeen hänet yhdistetään lääkärille chatin kautta. Lääkäri voi kirjoittaa esimerkiksi sairauslomatodistuksen ja uusia reseptejä.

Potilaalle vastaanottokäynti ei maksa mitään. Lääkäri taas saa palkan työstään hakemalla 8 euron korvauksen suoraan Kelasta.

Kitkattomasti ja yllättävän nopeasti sujunut vastaanotto

Terveyden Asialla testasi Dokportin palvelun. Toimittajamme sai vatsataudin tuttavaperheen lapsen vierailtua yökylässä. Aamulla oli lähtö viikonlopun viettoon jo etukäteen maksetulle hotellilomaselle.

Pahoinvoinnin ja ripuloinnin vuoksi matkasta ei tullut mitään. Onneksi oli matkavakuutus, josta etukäteen maksetusta lomasta voisi hakea korvausta sairauslomatodistuksen perusteella. Siispä ottamaan yhteyttä Dokportiin.

Ensin sivusto vaati kirjautumaan pankkitunnuksilla sisään. Tämän jälkeen seurasi erilaisia kyselyjä oireista, asiakkaan käyttämästä lääkityksestä ja myös vapaa osio, jossa saattoi lyhyesti kertoa asiastaan. Järjestelmä kysyi myös haluaako henkilö sairauslomatodistuksen.

Kysely oli parissa minuutissa suoritettu. Sitten siirryttiin chatin puolelle.

Kun jonotusta oli kestänyt kolmisen minuuttia, ruudulle ilmestyi tieto, ettei lääkäri ole juuri nyt paikalla ja että yhteys kuitenkin säilyisi ja että chatiin voisi palata linkistä myöhemmin.

9 minuutin kuluttua chat-yhteyden avaamisesta lääkäri oli käynyt paikalla ja kirjoittanut lähettävänsä sairauslomatodistuksen Omakantaan, josta sen sai ladata. Hän toivotti pikaista paranemista.

Siinä kaikki. Tämä ei maksanut mitään. Lääkäri ei esittänyt asiaan jatkokysymyksiä, sillä potilas oli kertonut jo alustavasti mikä hänen tilanteensa on ja miksi hän tarvitsee sairauslomatodistuksen.

Kulurakenne mahdollistaa ilmaisuuden kuluttajalle

Dokportin innovaatio avattiin joulukuussa ja siitä ovat kertoneet jo monet mediat, esimerkiksi Yle. Firman perustajalääkäri ja lääketieteellinen johtaja Anna Sipilä on lääketieteen lisensiaatti, lääketieteen tohtori ja dosentti. Muut firman lääkärit ovat sivutoimisia.

Ylen artikkelissa kerrotaan yrityksen mahdollistavan toimintansa siten, ettei sillä ole tila-, teknologia- tai yleiskuluja. Lääkäri voi istua vaikka kotonaan läppäri sylissään.

Laboratoriotestit ilman lääkärin lähetettä – lue miten helppoa

Palvelua voi käyttää vain kerran päivässä siitä syystä että se on asiakkaalle maksuton. Chat-lääkäri soveltuu vain yleislääkäritasoisiin ja lieviin vaivoihin.

Palvelu laskuttaa käynnistä vain siinä tapauksessa, jos Kela sattuisi hylkäämään suorakorvaushakemuksen. Näin voi käytännössä tapahtua esimerkiksi vanhentuneen Kela-kortin vuoksi tai jos asiakas on asioinut etävastaanotolla useammin kuin kerran päivässä, sillä Kela korvaa vain yhden etäasioinnin päivässä. Toimistomaksu 10 euroa lisättäisiin silloin palvelun hintaan, ja koko käynti maksaisi 18 euroa.

Käytännössä Kela ei kuitenkaan normaalissa tilanteessa hylkää hakemusta.

Entäs se ”harmaa puoli” asiasta?

Suomessa toimii samalla periaatteella myös toinen yrittäjä. Lääkäri Petri Salo toimii videovastaanoton keinoin, jolloin Kela maksaa vastaanottokäynnistä lääkärille suoraan 25 euroa. Palvelu on maksuton asiakkaalle.

Tällaiset lääkäripalvelut, joissa asiakas maksaa nolla euroa, mutta hyödynnetään Kelan suorakorvauspalvelua ja digitalisaatiota herättävät uutuuttaan monenlaisia kysymyksiä.

Laboratoriotestit ilman lääkärin lähetettä – lue miten helppoa

Ne ovat varmasti hyvä apu lieviin, akuutteihin tilanteisiin, joissa voidaan kirjoittaa ”perustasoisia” lääkkeitä ja uusia reseptejä. Dokport korostaa, ettei heillä asioidessa asioita ratkaise tekoäly vaan aina oikea lääkäri. Palvelu on Dokportin mukaan mahdollista rahoittaa suurella volyymilla.

Mutta voiko uusi innovaatio kuitenkin mahdollistaa myös ”harmaan puolen”. Kun palvelu on maksuton ja kontaktoinnin voi hoitaa kännykkäänsä näppäilemällä eikä lääkäriä tarvitse tavata, voiko sairauslomatodistuksen hankkia työnantajalle myös epäeettisin keinoin.

Dokportin kehittäjä Juha Sipilä vastaa Terveyden Asialla -sivustolle:

-Sairauslomatodistuksia on jo vuosien ajan kirjoitettu etänä tai puhelimessa. Lääkärit ja hoitajat osaavat helposti tunnistaa väärinkäyttötapauksia. Mikäli syntyy epäily epäeettisistä keinoista, potilasta ei voida auttaa etänä, vaan hänelle suositellaan asiointia paikan päällä vastaanotolla.