Poikkeuksellisen aikaisin alkanut siitepölykausi jatkuu. Koivun kukinnan ennustetaan tänä vuonna olevan todella runsasta, joten siitepölyallergian oireisiin kannattaa varautua, ja viimeistään nyt huolehtia ennaltaehkäisevä lääkitys kuntoon.
Siitepölyn aiheuttamia allergiaoireita voi lievittää omatoimisesti esimerkiksi antihistamiineilla, nenäsuihkeilla ja silmätipoilla, joita löytyy apteekeista ilman reseptiä.
Myös nenän huuhtelu nenäkannulla auttaa nenän tukkoisuuteen ja rauhoittaa limakalvoja. Apteekin henkilökunta auttaa sopivien tuotteiden valinnassa ja ohjeistaa niiden käytössä.
– Siitepölyn aiheuttamat oireet vaativat harvemmin lääkärin hoitoa. Jos allergiaoireet ovat voimakkaita ja ne häiritsevät arkea, tai jos esiintyy hengenahdistusta tai hengityksen vinkumista, on hyvä tarkastaa tilanne lääkärillä. Muutoin apteekin tuotteet auttavat pitkälle, kertoo alueylilääkäri Ilkka Käsmä Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
Siitepölyallergia kiusaa viidesosaa suomalaisista
Siitepöly aiheuttaa monille voimakkaita allergian oireita, kuten aivastelua, nenän tukkoisuutta, silmien kutinaa ja vetistelyä, yskää ja hengitystien vinkumista sekä väsymystä. Siitepölykausi kestää vuosittain varhaisesta keväästä loppukesään saakka. Jopa viidesosa suomalaisista kärsii oireista.
Tiedätkö miten elimistösi voi – tilaa tästä Puhti-labratestit (Mehiläinen) ilman lääkärin lähetettä!
Seuraavassa vinkkejä, joilla voi pyrkiä vähentämään omaa allergista oireilua.
Aloita lääkitys ajoissa: Monet allergialääkkeistä tehoavat parhaiten, kun ne aloitetaan ennen siitepölykauden huippua. Hanki lääkkeet ennakkoon ja aloita niiden käyttö jo muutamaa viikkoa ennen siitepölykauden alkua.
Huolehdi vastustuskyvystäsi: Riittävä uni, monipuolinen ruokavalio ja liikunta tukevat vastustuskykyä ja voivat auttaa kehoa kestämään allergiaoireet paremmin.
Pidä koti puhtaana: Asenna siitepölysuodattimet ja pese tekstiilit mieluiten jo ennen siitepölykauden alkua. Käytä ilmanpuhdistinta. Pidä ikkunat kiinni kotona ja autossa. Kuivaa pyykit sisällä.
Vältä runsasta siitepölylle altistumista: Vältä ulkoilua korkeiden siitepölypitoisuuksien aikaan. Suojaudu kasvomaskilla ja aurinkolaseilla, jos oireet ovat voimakkaita. Käy suihkussa ja vaihda vaatteet ulkoilun jälkeen, jotta siitepöly ei leviä sisätiloihin.